Saattaa olla, että Dynamoidin pojat riipaisee kovan kännin tänään.

Heippa vaan taas. Nyt tuntuu näemmä olevan taas tällainen pieni blogausputki käynnissä. Se ei sinäänsä varmaankaan haittaa mitään, ottaen huomioon, että tulin Hälyn (Tikkurilan lukion lehden) toimitukseenkin menneeksi mukaan. Mitään järkevää en varsinaisesti siellä ole vielä saanut aikaan, mutta muutama juttuidea nousi kokouksessa jo esiin, joista ehkä voisi alkaa jotain vääntää. Katsotaan, mutta verrytellään nyt sitä odotellessa tässä kirjoitustaitoja sitten.

Pari isoa uutista tänään. Ensinnäkin, pläjäyksenä joka tuli taasen ihan puskista, Hotelli Kultakalalla (nostalgiasyistä en koskaan ala kutsua sitä "Habbo Hotelliksi") aloitellut Sulake otti ja osti IRC-Gallerian. Huvittavaa, että tämä uutinen tulee vain muutaman viikon galtsun loistokkaan aprillipilan jälkeen, jonka mukaan galleria olisi myyty Ruotsiin. Itse en Sulaketta juuri parempana ostajana kuitenkaan pidä - Kultakala ei itseäni suuresti innostanut edes pikkukersana. Galleria taas, vaikka nykyään onkin mellastusmesta irkkaamattomille ali-ihmisille, on palveluna erittäin hyvin toteutettu ja toimiva, kuten on huomattavissa siitäkin, että se loppujen lopuksi kuitenkin pyyhki pöytää sellaisilla surkeilla plagiaateilla kuten ii2 ja Kuvake. Ainakin itseni kaltainen käyttäjä saa sieltä ilmaiseksi käyttöönsä ihan hyvät toiminnot, eikä maksamalla juuri mitään olennaista tulisi - ja kaikenmaailman virtuaaliset viinapullot sun muut ihkusäläkilkkeet joita dollareilla saa hamstrattua ovat kätevästi eliminoitavissa pois näkyvistä.

Näinkin hyvää palvelua saa siis olennaisesti kehitettyä oikeastaan vain huonompaan suuntaan - mihin voisin kuvitella Kuvakkeen olevan hyvinkin kykenevä. Vaikka nyt sanotaankin, että kauppa ei tule galtsun toimintaan vaikuttamaan, niin heitänpä veikkauksena, että puolen vuoden sisällä pukumiehet saavat rasvatukkanörteistä tarpeekseen ja päättävät ottaa ohjat omiin, osaaviin käsiinsä. Sittenpä alkaakin tunkea maksullista scheissea joka rööristä ja rahaa aletaan kinuta kaikenlaisista toiminnoista, jotka nyt ovat ilmaisia. Ja siinä vaiheessa minä rupean taas ihan puhtaaksi irkkinörtiksi.

Historianostalgointina on oikeastaan hauska ajatella, miten galtsu aika pitkälti muutti nettikansan kommunikointitavat. Itse kai vuodesta 1999 netzgua enemmän tai vähemmän aktiivisesti käyttäneenä vielä muistan hitusen sellaistakin aikaa, kun koko galleriaa ei ollut edes olemassa. Siihen aikaan oli tapana jokaisella pulliaisella olla oma nettisivu, ja galtsuirkkaamisen sijaan vaihdeltiin viestejä saittien vieraskirjoissa. Vieraskirjat muuten olivat tuohon aikaan ihan ehdoton must-have jokaisella hypersiistillä webbiportaalilla. Muutaman vuoden ajan minäkin niitä vielä väsäilin - pari päivää sitten historiaa kaivellessani muuten huomasin, että aikoinani ylläpidin nettisivua nimeltä "Vihreä mandariini"; älkää kysykö, en älyä itsekään - ja rukkasin ne uusiksi uuteen paikkaan aina parin kuukauden välein. Oli GeoCities, oli Homestead, oli Tripod; yhdestäkään noistakaan en ole kuullut aikoihin, vaikka GeoCities ainakin huhujen mukaan elää yhä.

Sitten tuli Galtsu. Minulle se tuli vuonna 2002. Silloin se oli kaksivuotias. Itse olin kaiketikin käyttäjänumero jostain 16 000:n tai 36 000:n kieppeiltä, muistaakseni ensimmäistä. Silloin siellä oli jokaisella yksi kuva ja ihmiset väänsivät kollaaseja saadakseen mahdollisimman monta kuvaa kerralla näytille. Ei ollut mitään yhteisöjä eikä feikkikanaviakaan, koska kaikki irkkasivat, ihan oikeastikin. Galtsu oli pelkästään naaman näyttämistä varten. Sitten iski invaasio galleriairkkaajia, palvelu lähti paisumaan kuin pullataikina, kuvien määrä nousi kymmenkertaiseksi ja kommentointi muutenkin helpottui (mutta mahdollisuus katsoa ihmisten edelliset kommentit yhtenä siistinä listana katosi, ja siitä olen teille galleriateineille yhä katkera) ja nyt ihmisillä olikin oman nettisivun ja vieraskirjan sijaan galtsusivu, jolla sai kätsysti herutettua kommentteja ihkuilta tsikuilta ympäri maan. Siihen rinnalle kehittyi sitten tämä blogauskulttuurikin, tai tässä tapauksessa tarkemmin sanottuna Livejournal, joka täyttää sen ennen kotisivuille kuuluneen toisen aspektin, eli omasta elämästä kertomisen, runoilun sun muun taidehomoilun. Koska muuten olette viimeksi edes kuulleet sanan "kotisivu"? Niinpä niin. Kaupalliset "yhteisöt" ovat oikeastaan ihan huomaamatta syrjäyttäneet vanhan kotisivunpitoperinteen. Sinäänsä sääli, mutta niin se maailmanmeno kehittyy.

Mihinkähän kaikkiin netzgukommuuneihin sitä muuten onkaan tullut vuosien mittaan kuuluttua.. BPC:hen yli puolen vuosikymmenen ajan, kunnes se lopultakin jokin aika sitten kuoli; Barrow-Downsiin hajanaisesti joskus vuosina 2001-2003; Kontuun vuosi tai pari sen jälkeen, kunnes se jotenkin jäi enkä koskaan saanut tehtyä comebackia kunnolla; NationStatesissa ropetin joskus vuoden 2004 kieppeillä; Deviantartissa ja Harhakuvassa en ole koskaan niin kovin aktiivinen jaksanut olla, ja ne ovatkin massiivisia. Niin ja tietysti 4chan. Mutta kuten tästä on havaittavissa, niin useampi vuosi tässä on jo ollut hiljaiseloa tästäkin touhusta. Aww.

Niin, ja se toinen uutinen vielä. Yksi ajanjakso ihmiskunnan historiassa päättyi jälleen, kun idän karhun sisältäpäin kaatanut Boris Jeltsin kuoli. Muistellaksemme tätä loisteliasta poliitikkoa, jolla meininki taisi sittemmin ainakin omien kansalaistensa silmissä mennä päin honkia, voisimme pitää hiljaisen hetken ja katsoa erään videon:

Sankareita elämän

"aattelitsä mennä hissillä?"
"jep"
"hyvä, sitten mä oon sun kaveri"

Jännä, miten tämä koko viimeisin ammuskelutarina meni minulta ensimmäisten päivien ajan lähestulkoon täysin ohi - kuulin jutusta muutaman kerran satunnaisesti, mutta reaktioni oli linjoilla "aijaa, taas joku kahjo ammuskeli", enkä pohtinut asiaa sen enempää. Mielenkiintoista sikäli, että aloin asiaa pohdiskella enemmän kun aiemmin illalla törmäsin ihan mielenkiintoiseen, vakavahkoonkin tekstiin miekkosesta. Kaikista kyberavaruuden saiteista tämä tapahtui tietenkin juuri 4chanissa.

Youtubesta löytyy pätkä NBC:n uutislähetyksestä, jossa näytetään osaksi myös Cho Seung-huin kuvaamia videoita ja valokuvia. Monien mielestähän noita videoita ei olisi koskaan edes pitänyt näyttää, koska sitten on kuulemma olemassa vaara, että ihmiset alkavat ylistää murhaajaa ja pitää tätä jonkinlaisena esikuvana. Itse näkisin asian ehkä niin, että joku saattaa erehtyä pohtimaan asiaa hieman enemmän, sen sijaan, että automaattisesti demonisoisi hänet aivottomaksi murhaajaksi. Ja sehän ei tietenkään yhteiskunnalle sovi (eikä ainakaan yhteiskunnalle, jonka pitää sensuroida kirosanat reilun kolmenkymmenen ihmisen kuolemasta kertovassa uutisjutussa).

Minä en yleensä ole kovin ahkera kannattamaan rankkaan lapsuuteen ja ympäristön paineisiin vetoamista, sen enempää kaupasta namuja varastavan penskan, anoreksiaan sairastuvat teinitytön kuin, noh, kymmeniä ihmisiä ammuskelevien nuortenmiestenkään kohdalla. Siitä huolimatta se, että Cho kertoi hänen ikäänkuin "olleen pakotettu" tekemään mitä teki, antaa aihetta jälleen tuumia, että koulukiusaus (josta hän mitä ilmeisemmin joskus kärsi) voi olla vakava ongelma. Useimmiten sen uhrit kai selviävät ilman ihan hirvittävän järkyttäviä arpia, suurinkin osa korkeintaan jää jollain tavalla traumatisoituneiksi, mutta sitten on aina näitä tapauksia, joiden päässä napsahtaa. Ja vaikka Jack Thompson oli jälleen varttitunti tapahtuman jälkeen syytämässä tulta ja tappuraa pahojen ja saatanallisen väkivaltaisten videopelien niskaan, on varmaan ihan kohtuullista myöntää, että se perimmäinen syy ei todellakaan ole mikään Kuake. Ei sillä, että minä yrittäisin hommaa mitenkään oikeuttaa, sillä pahimmankinlaatuisen koulukiusauksen kostaminen ampumalla - varsinkin ampumalla ventovieraita - on kiistatta väärin. Mutta se, että jokin asia on väärin, ei vielä tee siitä käsittämätöntä, ja minusta ihmisten kannattaisi ehkä pitää sellainen asia mielessä ennen leimaamista umpihulluksi sosiopaatiksi. Sääli sinäänsä, että kaverin haaveet siitä "esikuvana olemisesta tuleville sukupolville" taisivat mennä hieman metsään - siinä, missä hänet voisi olla jossain mielessä aihetta nähdä jokseenkin traagisenakin hahmona, ihmisille jää nyt mieleen sekopäinen ammuskelija ja kolmekymmentä viatonta uhria.

Tulipa muuten harvinaisen vakavan oloinen kirjoitelma tällä kertaa, ihan itseänikin kummastuttaa. Noh, osoittaa kai toisaalta, on olemassa joitakin asioita, joita jopa minä pidän sellaisina, ettei niistä ole oikein asiallista vääntää huumoria; kuten mies, joka tätä nykyä popsii iltapalansa kolmensadan spartalaisen seurassa.

Zombin kosto

"ja mitäs tästä voisi sanoa"
"en tiiä mutta voin hakee megafonin viel jos tarvitsee"

Ohhoi, onpahan mennyt taas sellaiseksi jumittamiseksi nämä viime ajat että ei mitään rajaa. Ja oikeastaan kun kuikuilee tätä blogia nyt taaksepäin, niin likimain kuukauden päiväthän tässä ollaan taas jumitettu. Jokseenkin pakko taas kadehtia maantiedonopettajani Mika Sipuran kaltaisia näpyttelijöitä, jotka tuntuvat saavan mistä tahansa puolitetusta hammastikusta väitöskirjan verran asiaa, parhaimmillaan näköjään useammankin kerran päivässä. Itselläni tylsistymisen tai muun angstin sattuessa kohdalle ei synny tekstiä sitten millään.

Tai ehkä syntyisikin, mutta toisaalta pyrin pitämään tietynlaisen tason kirjoituksieni suhteen, enkä silloin saa ainakaan mitään julkaisukelpoista aikaiseksi. Voisin ehkä koettaa jakaa tämän blogini kahtia, kirjoittaa yhteen riipaisevaa yhteiskunnallista kritiikkiä ja toiseen päiväkirjaa. Vikana on ehkä se, että kun yhtäkään ei lue kukaan, niin miten ihmiset sitten kahta jaksaisivat lukea? Toisaalta väitän tietysti yhä kirjoittelevani lähinnä huvikseni, joten asialla ei sikäli niin ole merkitystä. Sitten taas on se ongelma, että osa tarinoista menisi hankalasti ristiin.. Oi, kaivo, täytyy koettaa kehitellä jotain. Sitä odotellessa: jumitamme lisää.

Aloitetaanpa sitten päiväkirjameiningillä. Edellisestä kerrasta tapahtuneen kolmiviikkoisen aikana on tapahtunut sen verran paljon kaikkea ja niin vähän mitään mainitsemisen arvoista, että ei oikeastaan tule mieleen juuri mitään. Paitsi viime viikolta. Viime viikolla, itse asiassa kai tarkalleen viikko sitten, näin ihmisiä, which is nice. Tai tarkemmin sanottuna ihmisen, jota en varsinaisesti näkemällä ollut nähnyt kai puoleen vuoteen. Kertsillä oli kylmä ja hassussa härvelissä pyöriminen ei pitkän paussin jälkeen oikein sujunut, mutta muuten ihan jees. Jäi taas huvittamaan kuitenkin se, että saan jatkuvasti kuulla ihmisiltä jos jonkinlaisia käsityksiä itsestäni ("mä oon aina aatellut että sä"; "sä oot ihan sen tyyppinen ihminen, että"; et cetera) vähän joka aiheesta. Niin tälläkin kertaa. Ja kuten tavallista, näin itsetuntemukseni perusteella voisin sanoa, että nämä käsitykset tuppaavat menemään ihmisillä ihan päin honkia. Itse asiassa olisi joskus hauska saada joltakulta joku ihan kunnon syväluotaava analyysi itsestään (niin egoistiselta kuin tämäkin taas kuulostaa) niin näkisi miten epärealistista show'ta sitä oikeastaan aina onnistuukaan vetämään. No joo.

Toinen juttu on, että pääsiäisen - Kirkan kuoleman muistojuhlan, tv:n ohjelmatarjonnasta päätellen - aikana innostuin jongleerailemaan (jonglööri jongleeraa) mandariineilla, ja niiden suhteellisen huonon kestävyyden havaittuani päätin viikkoa myöhemmin marssia Pilailupuotiin ja ostaa ihan kunnon palloja. Ne maksoi ihan sikana eikä tyhmä myyjätäti halunnut antaa alennusta. Nyt sitten en ole taas muutamaan päivään juuri muuta tehnytkään kuin jongleerannut, stickailun ohella. Oli varsin hilpoisaa astella toisen palloja viskovan pellen kanssa koulun nurmikolle heittelemään palleroisia ja huomata asemoituneensa juuri sirkuksen mainoksen viereen. No joo.

Viimeisenä mainittakoon, että viime jakson kokeet tulivat. Matematiikan (pidemmän kuin sulla) neloskurssista sain kutosen, mikä on ihan säälittävän surkea numero, ja vitosessa täytyy ihan oikeasti ja aidosti petrata. Tämän lupaan. Kemiasta sain kokeesta ysin, joka retardien ryhmäläisten sörssimien työraporttien takia putosi kasiin todistuksessa. Jos asia kiinnostaisi minua niin en tykkäisi, mutta kun tuo koenumerokin tuli lukematta ja tunneilla rehellisesti sanottuna mitään tekemättä, niin kai tämä ihan jees oli. Yhteiskuntaopin kasipuolikastani opettaja ei nostanut ysiksi, vaikka se oli ainoa kurssi, jolla olin ollut jopa melko aktiivinen. Ärr. Ruotsi kasipuoli, todistuksessa ysi, elämänkatsomustieto kymppi, äidinkieli kymppi. Kaiken kaikkiaan tämä oli kuitenkin ihan hyvä egobuusti - sormenpäiden haparoiva ote vuorenhuipusta jokseenkin pitää vielä toistaiseksi.

Muihin aiheisiin, joita ei tosin tällä kertaa tule paljon, sillä Mythbustersia on mennyt jo kymmenkunta minuuttia. Yhtä Internetin säännöistä rikottiin taas, kun Cho Sueng-Hui päätti ryhtyä sankariksi. Expressen-lehden uutisointi miehen "yliopiston kotisivulle" kirjoittamasta viestistä herättänee jonkinasteista hilpeyttä kaikkien tätä lukevien anonyymien keskuudessa.

Venäjällä pressaksi pyrkivä Vladimir Zirinovski (ei jaksa niitä hattumerkkejä nyt) heitti melko rankan lupauksen: Viipuri takaisin Suomelle! Suomalaispoliitikkoja aina kritisoidaan vaalilupausten rikkomisesta - sikälimikäli Putin lopulta päättää vallasta ihan luopuakin ja Zirinovski pääsee valtikkaa heiluttelemaan, niin tietty fiilis on meikäläisellä, että tämä lupaus ainakin lakaistaan maton alle. Olisipas hauska nähdä Kanervan Ile huomauttelemassa itänaapurin pomomiehelle että "kröhöm kröhöm, sillon ennen vaaleja puhelit tällaista että.."

Lisäksi Yhdysvaltain oikeuslaitos osoitti taas, että jossain päin maailmaa oikeus tapahtuu vieläkin, edes jossain määrin - Paris Hiltonia saattaa odottaa vankilatuomio. En nyt jaksanut otsikon lisäksi juttua juuri lukea, mutta emmeköhän me kaikki voi siitä olla yhtä mieltä, että mahdollisen tuomionsa hän on vähintäänkin ansainnut - joskin mikä tahansa kuolemanrangaistusta lievempi on tosin hieman liian lempeää.

Se siitä tällä erää, yritetään kirjoitella taas vähän perinteisempää kunhan saadaan aikaan. Yksi hyvä filosofinen teoriakin olisi jaettavana, mutta hiotaan sitä vielä. Heiheimooi.