Tästä Niilo Paasivirta tykännee

Tässäpä taas yksi esimerkki vanhan sukupolven vieraantumisesta nykypäivästä ja sen teknologiasta: julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen pläjäytti ilmoille ajatuksen, että internetin keskustelupalstoille pitäisi kirjoittaa oikealla nimellä nykyisen nimimerkkien taakse "piiloutumisen" sijaan.

Kuten olen varmaan tässäkin blogissa erinäisiä kertoja maininnut, minä en ole erityisen ehdoton nimimerkkien ihailija. Olisin itse asiassa valmis esiintymään useassakin nettiyhteisössä oikealla nimelläni, ellei se vallitsevan käytännön vastaisena herättäisi turhan suurta ja ansaitsematontakin huomiota - tai olisi teknisesti mahdotonta, kuten se merkkirajoitusten takia monessa tapauksessa on.

Siitä huolimatta Hyvärisen ehdotus ei nyt oikein vakuuta, monestakin syystä.

Ensinnäkin, nimimerkkikirjoittelusta luopuminen olisi Hyvärisen mukaan "paras tapa puuttua tiedotusvälineiden verkkosivuilla käytävien keskustelujen asiattomuuksiin." Nämä niin sanotut asiattomuudet ovat kuitenkin nähdäkseni melkoisen marginaalinen ongelma: laajaa huomiota saaneita kunnianloukkauksesta tuomion saaneita nettifilosofeja tulee viime ajoilta mieleeni vain muutama Susan Kurosta Suomi24:n keskustelupalstalla solvannut, sekä blogosfäärin oma toisinajattelija Seppo Lehto.

Lehtien palstoilla on jo nykyään käytössä moderointi tai, esimerkiksi Hesarin tapauksessa, ennakkosensuuri, ja pahimmat ongelmatapaukset tuntuvat pysyvän poissa sillä. En siis näe mitään syytä ryhtyä mihinkään lisätoimenpiteisiin, varsinkin kun jossain lankun perukoilla heitetty herja, jonka lukee tuurilla muutama tusina samanhenkistä, on pohjimmiltaan merkityksetön. Aivan toinen juttu olisi, jos solvaukset tai perättömät syytökset jaettaisiin paperilehden mukana miljoonan kansalaisen kotiovelle.

Toinen syy on periaatteellisempi: riistämällä vapaus nimimerkin käyttöön asetettaisiin tavallaan kaikki keskustelijat epäilyksen alle - "selvästi ei ole puhtaita jauhoja pussissa teillä, kun ette uskalla edes nimeänne paljastaa." On kuitenkin muitakin syitä pysytellä anonyyminä kuin pakoilla raastupaa. Vaikka laki ei mielipidettä kieltäisikään, asenteet sitä kohtaan saattaisivat - kenties lainvastaisesti - johtaa seuraamuksiin muun muassa työpaikalla. Esimerkkinä vaikkapa nk. huumausaineista tai graffiteista tuskin käytäisiin järin kiivasta keskustelua anonymiteetin hävittyä.

Ongelmakirjoittelijoiden henkilöllisyyden kaivamiseen poliisilla on keinoja jo nyt - löydettiinhän Kurosen pilkkaajatkin. Sananvapauden harva väittääkään antavan oikeutta esimerkiksi väittää toisen sanoneen jotain, mitä tämä ei sanonut: sellaisissa tapauksissa vastuulliset on syytäkin kaivaa esiin. Se ei kuitenkaan oikeuta epäilemään aiheetta kaikkia.

Konkreettisia ongelmia on myös käytännön tasolla. Mikä estää ketään yksinkertaisesti tekaisemasta itselleen aidon kuuloista valenimeä tai poimimasta sitä naapurin postilaatikosta? Hesarin palstalla hulluimmat ehdottivat, että kaikilta keskustelijoilta vaadittaisiin rekisteröityminen, ja sosiaaliturvatunnus olisi pakollinen tieto. Tämä olisi jo Orwell-kliseen paikka, ja veikkaisinpa tietosuojavaltuutetullakin olevan oma kantansa asiasta.

Onpa sanottu myös viestin vakuuttavuuden lisääntyvän, kun sen allekirjoittaa ihan oikea tunnistettavissa oleva henkilö. Hesarin mielipidepalstalla tämä näkyykin kirjavana litaniana kaikenlaisia hienoja titteleitä nimen alla - nuorten palstalta bongasin eräänä päivänä tittelin "peruskoululainen".

Lienee erittäin perusteltua kyseenalaistaa tämä näkemys. Vaikka henkilöllisyyden paljastaminen kertookin tietynlaisesta valmiudesta todella seistä sanojensa takana, se ei välttämättä tee sanoista yhtään sen todempia. Silloin kun puhuja on alan asiantuntija tai joku, jota käsiteltävä asia henkilökohtaisesti koskettaa, voi tietysti olettaa tyypin tietävän mistä puhuu. Toisaalta tällaisella asiantuntijalla voi hyvin olla jokin oma agendansa, jota hän pyrkii auktoriteetillaan ajamaan.

Yksi internetin anonyymiyden hienouksia onkin juuri huomion kiinnittyminen sanomaan sanojan asemesta. Mahdollisuus sortua ad hominemiin on niin ikään pienempi, tuntematonta kohtaan kun ei samalla tapaa voi hyökätä henkilökohtaisuuksilla. Tämä siis mikäli nimimerkki yleensäkään on tuntematon: moni nimimerkki onkin pikemminkin pseudonyymi, jonka takana hääräilevän aito henkilöllisyys on varsin yleisessä tiedossa ja joka tunnetaan nimimerkillä jopa paremmin, tai jolla on itsessään pitkä historia nettipersoonana. Tällöinkin on minusta varsin reilua tarjota mahdollisuus nimimerkin käyttöön.

Kaikeksi onneksi Hyvärisen ehdotus ei tämänhetkisen keskustelun perusteella ole saanut lehtien päätoimittajiakaan oikein vakuuttuneiksi, ja vaikuttaa siltä, että nimimerkkikirjoittelu säilyy jatkossakin mahdollisuutena. Hyvä niin, sillä vaikka yhteisöllisissä nettipalveluissa voitaisiin minun mielestäni esiintyä paljon enemmän niillä perinteisillä vastasyntyneelle taaperolle annetuilla nimillä, keskustelupalstoilla anonyymiydelle on ehdottomasti tarvetta.