maanantai 17. syyskuuta 2007

Homot ja armomurha

Pitkästä aikaa kuuluu taas ihan iloisiakin uutisia joista blogata, tällä kertaa vieläpä maasta kalliista isiemme; Hesarin raportoinnin mukaan suomalaiset hyväksyvät nyt homot ja armomurhan. Itse jo kauan hinttien kärsimyksistään päästämistä kannattaneena toivotan tietenkin maanmiesteni tervehtyneet arvot enemmän kuin tervetulleiksi.

Homot eivät ole ihmisiä. On hyvä, että sentään maan ykköspäivälehti ja johtavat älyköt yliopistoissa sentäs pitävät sen mielessään vielä tänä ns. "suvaitsevuuden" tärvelemänäkin aikakautena. Uutisoinnissa täytyy selkeästi erotella toisistaan homo sapiens ja homo perverticus. Kiitettävän usein saa lukea lehdestä jonkun kuuluisuuden henkilön tulleen kaapista ulos, mikä on aivan oikein ja ihan ymmärrettävää, uutisoitaisiinhan siitäkin jos Matti Vanhanen astuisi ulos häkistään ja kertoisi olevansa paviaani. Lipposen tapauksessa se ei välttämättä olisi uutinen. Ihmisten välinen tasa-arvo on hieno asia. Ihmisten välinen. Emme me ihmisoikeuksia apinoillekaan anna.

Tämän tosiseikan tietysti tunnustavat käytännössä kaikki, naureskelevat ajatuksellekin, mutta jostain kumman syystä moni ei tajua asian olevan ihan sama homojen kohdalla. Tunnutaan pitävän ihan ookoona sitä, että lapsen äidillä roikkuu pussillinen rytmisoittimia jalkovälissä. Kaikeksi onneksi monet homot sentään itse tajuavat oman paikkansa ihmislajista erillisenä, julistavatkin sitä kaikenlaisissa kulkueissa ja kertovat vieläpä olevansa asiasta ylpeitä. On ollut puhetta erillisten jumalanpalvelustenkin järjestämisestä homoille. Kannatan tietysti ideaa, onhan selvää, että kirkollisten menojen selkeän seksuaalisuuteen painottumisen vuoksi erilaiset ainekset on tietenkin eroteltava toisistaan tässäkin asiassa.

Naurettava ajatuskin, että voitaisiin antaa homojen ihan vain sulautua yhteiskuntaan siinä missä meidän ihmistenkin. Makuuhuoneiden sisällä tapahtuvat asiat on tärkeää tuoda julkisuuteen, ja tiedotusvälineet tekevät tärkeää työtään muistuttaessaan ihmisiä näistä elämän kosmisista totuuksista. Onneksi tällaisia lohdullisia uutisiakin kuulee vielä.