Tervetuloa todellisuuteen, Suomi

Tässä sitä ollaan. Osanotot allekirjoittaneeltakin Jokelan ammuskelun uhrien omaisille. Myös ammuskelijan itsensä, jonka vanhemmille tapahtuma oli varmasti valtaisa järkytys. Jokelan tapaus oli kiistämättä tragedia, josta en edes yritä kaivaa mitään hupaisaa tai nokkelaa. Pyssyttelylle ei myöskään kannata etsiä - eikä voi löytää - oikeutusta. Jahka järkytyksestä selvitään, sitä kannattaa, ja pitää, kuitenkin yrittää ymmärtää.

Matti Vanhanen mainitsi lehdistötilaisuuden aloittaessaan, että tapahtuma jättää syvän haavan suomalaisten turvallisuudentunteeseen. Sitä se epäilemättä tekikin - koulun käytävillä käymissäni keskusteluissa vilahti useampaankin otteeseen lausahdus "ei ois uskonut että Suomessakin", vaihtelevina variaatioina.

Kuitenkin voidaan myös kysyä: "Miten ihmeessä me selvittiin näin pitkään?"

Puoli vuotta sitten kirjoitin Virginia Techin - hyvin samankaltaisista - tapahtumista blogipostauksen ja pohdiskelin siinä ammuskelujen taustoja. Nyt, kun juttu on taas ajankohtainen, huomaan olleeni pitkälti oikeassa, mutta toisaalta sanan säilän viilsi paikoitellen myös omaa nilkkaa.

VTechin yhteydessä kirjoitin napakan kommentin väitteeseen, että Cho Seung-huin Youtubeen lähettämät videot lietsoisivat lisää väkivaltaa. Kuitenkin ajatuksessa oli loppujen lopuksi järkeä - minusta yhtäläisyydet Virginian ja Jokelan tapauksilla ovat tässä mielessä aika ilmeisiä. Suomalainenkin ammuskelija laittoi videoita nettiin ja vaikuttaisi saaneen innoitusta rapakon takaa. Videon nimi, "Jokela High School Massacre - 11/7/2007", on siitä aika ilmeinen osoitus.

Toivon kuitenkin yhä, että nämä videot näytettäisiin median toimesta Suomessakin - tai ettei niistä ainakaan vaiettaisi. Lähinnä koska uskon, että "Jokela" olisi tapahtunut ennemmin tai myöhemmin kuitenkin - kaikkia ruutitynnyreitä ei voida tyhjentää. Minusta olisi aika tärkeää pohtia, minkälainen mies tämän teki, ja miten vastaava voidaan välttää tulevaisuudessakin. Eikä hän taida olla sitä enää itse kertomassa. Sitä paitsi en usko sensuuriin ja tiedon salaamiseen yhä edelleenkään. Se on vain väline, syyt löytyvät jostain muualta.

Tämä kertoneekin jotain meidänkin yhteiskunnastamme. Äärettömän harva lähtee ampumaan muita huvikseen. Itseään kukaan ei ammu lystin vuoksi. Taustalla on jälleen pakko olla paljon muuta. Ensimmäinen mielikuva oli näennäisen normaali, mutta koulutoverien mielestä "vähän outo", melko hiljainen ja pienehkön, mutta luultavasti jonkinlaisen kaveripiirin omaava tyyppi. Saatan olla aivan täydellisen väärässäkin, joten en kehtaa arvuutella enempää. Lehdistö kertonee enemmän, jahka tietää.

Mutta oli kyseessä minkälainen heppu tahansa, jotain hälytysmerkkejä on ollut pakko olla. Tuntuu kliseiseltä jauhaa tätä samaa, jonka jokainen näsäviisas verkkojournalisti ja keskustelupalstakirjoittaja taas toistaa seuraavien päivien aikana - mutta Suomessa mielenterveysongelmiin, syrjäytymiseen, kiusaamiseen, kaikkeen sen sellaiseen ei yksinkertaisesti puututa. Enkä nyt tahdo sanoa "hähä, oma vikanne" ja syyllistää jokelalaisia kun eivät tajunneet - ei kanssaihmisten tehtävä olekaan arvuutella, kuka on vaaratekijä, kuka tarvitsee apua. Eikä avun tarjoaminenkaan ole heidän asiansa, yleistä "rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" -periaatetta lukuun ottamatta.

Mutta resursseja puuttuu varmasti myös vaikkapa kouluilta, ja niiltä, joille asia kyllä kuuluu. En tiedä kärsikö tämä tyyppi vaikkapa masennuksesta ja yrittikö ikinä sellaiseen apua hakea. Epäilen, että jos, niin apu jäi köykäiseksi. Tilussa en ole kuullut olevan ketään, joka olisi täysin syrjäytynyt muista opiskelijoista, mutta jos olisi, en usko, että kunnollista tukea kyettäisiin koulun puolesta pahemmin antamaan.

Enemmän ehkä mättää myös ihmisten asenteet. Suomessa on tapana, etteivät varsinkaan miehet pidä meteliä omista murheistaan. Välillä huomaan itsekin ajattelevani niin, vaikka se on typerää. Seppo Rädyn meille tarjoama filosofia "Mieluummin otan moottorisahan ja lähen vetämään tukkia niin pitkään, että helpottaa" ei oikein toimi - ehkä se joillakin purkaa pahimmat aggressiot ja turhaumat, mutta muilla se ilmenee vain pahenevana ahdistuksena, vihamielisyytenä ja kenties väkivaltanakin. Ehkä tässä oli kyse äärimmäisestä tapauksesta.

Villeimmät ehdottelevat taatusti nyt metallinpaljastimia koulujen oville. Toivottavasti niin radikaaleilta toimenpiteiltä kuitenkin vältytään ja keskitytään nimenomaan vaikkapa tukemisen kehittämiseen. Kyttäys ja teknologia eivät auta pään sisällä olevaan ongelmaan. Suomi ei ole yhtään sen turvattomampi kuin ennen - mutta se tarkoittaa oikeammin, ettei meillä alkujaankaan mennyt niin hyvin kuin kuvittelimme. Jokela jäänee yksittäistapaukseksi, mutta voi myös olla, että joidenkin vuosien päästä tärähtää jälleen - sitä ei härveleillä estetä. Se voidaan estää vain miettimällä, mikä meillä mättää ja miten se parannetaan. Ja vaikka purkauspisteeseen asti edenneitä tulivuoria ei olisikaan enempää, on silti syytä pohtia, miten hiljaisempia kärsijiä voitaisiin auttaa.

Toisaalta: jotkin asiat myös yksinkertaisesti ovat meidän voimiemme ulottumattomissa. Kaikki tässä olettamani saattaa olla päin prinkkalaa, tai Jokela olisi voinut tapahtua parhaista ponnisteluista huolimatta. Se on vain hyväksyttävä, mutta sen takia ei pidä panikoida tai hätääntyä.