Täytin juuri kolmetoista

Tein eilissäpäivänä elämäni teineimmän teon - itse asiassa jo kolmannen kerran - herätettyäni pitkällisen jahkaamisen jälkeen vanhan Livejournal-blogini toimimaan sinä henkilökohtaisena angstiblogina, jollaisen perustamista olen jo ties miten pitkään juoninut. Hyvät naiset ja herrat: Angstijournalismia.

Uskollisilla lukijoillani (joita on kai kaksi, plus se joku joka on tilannut tämän blogilistalla ja jonka henkilöllisyyttä en vieläkään ole selvittänyt, mutta kiitoksia hänelle) ei silti ole huolen häivää, sillä Hunis 1:n päivitystahti on jo nyt niin harvaa, ettei uusi projekti sitä juuri pysty laskemaan. Blogien aihepiirit ovat sitä paitsi täysin erilaiset, Angstijournalismin käsitellessä loistokkaan itseironian keinoin allekirjoittaneen jokapäiväistä kohkausta, ja Hunis 1:n toimiessa jatkossakin tulevaisuuden suurmiehen pääasiallena äänenkantajana. Lyhyesti sanottuna: jos haluatte tietää, miksi yhteiskunta on syvältä, lukekaa Hunis 1:tä. Jos haluatte tietää miksi minä itse olen niin syvältä ettei sinne pääse edes kaivinkoneella, lukekaa Angstijournalismia. Sitä en tiedä, kumpaa sitten pidätte vähemmän huonona. Näiden kahden lisäksi kirjoittelen tosin vielä ihan vanhanaikaista paperipäiväkirjaakin, mutta sillä on luonnollisestikin vielä erillinen, äärimmäisen suppea lukijakuntansa, joten sillä ei kahden edellisen kanssa olekaan juuri yhtään mitään tekemistä.

Siitä, miksi päätin juuri vanhalla Livejournal-tunnuksellani alkaa kirjoitella, en ole ihan varma. Sain nimittäin jälleen huomata palvelun olevan hyvin syvältä - blogin ulkoasun muokkaaminen HTML:llä ei mitä ilmeisimmin ole mahdollista kuin hävyttömällä määrällä dollareita, ja moisesta scheißesta minä en maksaisi vaikka jenejä hiililaarillinen löytyisikin. Jonkinlainen mahdollisuus ympätä leiskalle oma stylesheet löytyi kyllä, toimivuutta en jaksanut kikkailla. Epävirallisen jämädesibelienkannattajan ulkonäöllä kun ei oikeastaan ole juuri väliä.

Ensimmäisessä postauksessa olleen söpöliinin kuvasta ei niin ikään kannata liiemmin välittää - ymppäsin sen sinne vain, koska saksan tunnilla saamani mykistävän inspiraation lopputulos vaati tulla nähdyksi. Mitään lukurajoituksia verkkopäivänketaleessa ei ole, eikä sellaisia tule, ne on ihan homoille. Ja ehkä niille, joilla on kavereita.