Fossilisoituminen sen kuin kiihtyy

Haha! Siitäs saitte kurjat, enää ette mahda mitään! Minä oon voittamaton! Oon Jeesus, Buddha ja Kungfutse! Ajaton immortaali joka tekee mitä haluaa (ja te teette mitä uskallatte, nii, pellet!) Ja nuole sinä jätkä niitä kenkiä vaan äläkä huido sitä nyrk

..niin sitä vain tässä, että kahdeksantoista täytin ja yritän nyt siitä jotain hienoa repiä sitten. Tätä merkkitapausta monet ihmiset ruukkaavat odottaa jokseenkin paljon enemmän kuin kuuta nousevaa — kuinka monesti olet itse kaihoten kytännyt verhojen raosta kurkkien sen möllykän ilmaantumista taivaalle? — mutta itsehän suhtaudun hypeen yleensä varsin epäilevästi. Perhanan rahanahnet kapitalistit ryssivät aina kaiken.

Viimevuotiseen verrattuna tässä laskurin naksahduksessa oli toki edistystä havaittavissa. Kaksitoista kuunkiertoa sitten kirjoitin — johonkin, mielestäni; en kuitenkaan löytänyt sitä tekstiä — 17-vuotisuuden olevan kenties säälittävin välivaih(d)evuosi koskaan. Se kun käytännössä tarkoitti sitä, että minä olin jo täysi-ikäinen esimerkiksi bussikuskien sun muiden verenimijöiden mielestä, mutta vaalivirkailijat, Alkon kassat ynnä muut yhteiskunnan mahtavat vain jatkoivat partaansa nauramista pennulle.

Nyt kaksi jälkimmäistäkin liittyivät ensimmäisen perustamaan kerhoon. Tosin Alkon kassan parta värisee edelleen mikäli sieltä mitään marjamehua jämerämpää yrittää ulos kantaa, ja seuraavat eduskuntavaalitkin sijoittuu niin näppärästi, että siihen mennessä ehtii jo ysikolmosten sukupolvi kasvaa tärvelemään kaiken.

Alkoholilla ja tupakalla keskushermoston myrkyttämisestä vähänlaisesti tähänkin asti innostuneena ja yksityisautoilua pääasiassa vastustavana en siis tästä ikääntymisestä mitään shokkietua saa. Ehkäpä kahdeksantoistavuotisuuden isoin plussa onkin, että nyt tämän yhteiskunnan on pakko alkaa ottaa allekirjoittanut edes aavistuksen verran vakavasti. Kaikkea ei voi tyrmätä enää ihan pelkästään toteamalla että, novittu, sähän oot alaikäinen. Myös lappujen allekirjoittamisen voi tästä lähin hoitaa omin pikku kätösin — eli jäsenkirjaa tyrkyttävistä Greenpeace-hipeistä on entistä vaikeampi päästä eroon.

Sinänsä tämän yhteiskunnan suhtautuminen vuosien karttumiseen on vähän hämmästyttävä. Meidän on 15-vuotiaasta lähtien noudatettava maan lakeja rangaistuksen uhalla, mutta pääsemme vaikuttamaan niihin vasta kolme vuotta myöhemmin. Kuten jo aiemmin mainitsin, hämärä käsite "lapsuus" päättyy usein ainakin hinnaston suhteen milloin tahansa vuosivälillä 11-17, mutta aikuisuus alkaa joskus muulloin. Mielipiteiden vakavasti ottamiselle ei ole ikärajaa, mutta yleensä siinä ajattelijan saavuttaessa täysi-ikäisyyden tajutaan, ettei niille enää oikein mitään mahda. Koskaan niitä ei kuitenkaan hyväksytä. Hämmästyttävää kyllä, kunnallisvaalien ikärajan jotkut tahtoisivat kaikesta huolimatta laskea kuuteentoista. Toisin sanoen meille haluttaisiin antaa osittainen mahdollisuus päättää muiden ihmisten asioista, vaikka yleensäkin omaan kehoomme saamme määräämisoikeuden vasta 18-vuotiaana. Emmekä siihenkään täyttä. Saati sitten kukkaruukkuihin.

Oli miten oli, ei tämä huono vanhenemiskerta ollut. Ennakko-odotuksista poiketen onnistuin sain jopa aikaan enemmänkin, kuin kymmeniä tyhjiä kolapulloja irkkaamisen ohessa.