torstai 3. toukokuuta 2007

Den glider in

"haa lävistän sinut valomiekallani"
Heleijaa taas kaikille. Nyt on palattu arkeen jälleen yhden lomailun jälkeen, joita tälle kevätkaudelle tuntuu pakkautuneen yhteen läjään melkoisesti. Vappu oli, työväen ja opiskelijoiden vuoden kohokohta. Sorron yöstä vappuaattopäivän ajaksi nousseiden ja seuraavaksi yöksi Esplanadin kivetyksille jälleen vajonneiden työn orjien touhua seuratessa ymmärsi taasen, miksi proletariaatin diktatuuri ei sitten lopultakaan oikein itänaapurissamme aikoinaan toiminut. Mutta ei se mitään - kun suomalaisilla Lapin tuntureiden Kulta virtaa, on ihmisillä hilpeä meininki ja kaikki keskenään kavereita. Ja mikäs sen hienompaa.

Tämä pahainen sininen pallerommekin muistutti jälleen pienuudestaan, tällä kertaa esimerkiksi sijoittamalla allekirjoittaneen keskelle Kaivopuistoa hieman ennen puoltayötä kuuntelemaan kommentteja omasta galleriapäiväkirjastani sitä lueskelleelta pohjoisen asukilta. Niin, kukaanhan näitä ei oikeasti lue, aivan. Pitäkää siis lapset mielessä, etteivät viisaat tädit kukkahatuissaan puhele lämpimikseen kun kehottavat teitä olemaan tarkkoja sen suhteen, mitä kirjoitatte - se tuleva työnantajanne on taatusti lukenut blogianne, siitä ei ole epäilystäkään. Tai jos ei olekaan, niin ainakin hän googlettaa sen välittömästi saatuaan hakemuksesi kouraansa.

Noh, se siitä - palatkaamme humalaisiin ihmisiin jälleen kesäkuun alussa. Kansan krooninen humalatila ei tosin siinäkään välissä häviä mihinkään, sillä nyt väen humalluttaa aina tasaisesti vuoden väliajoin saapuva lätkähuuma. "Ihanaa, leijonat, ihanaa" -huudot kaikuvat kapakoissa, aina siihen saakka kun jellonan hampaat tutuksi tulleeseen tapaan tylsyvät keltapaitaisen kolossin patjoihin. Sitten onkin aika kaivaa naftaliinista se rakas rakeileva kuvanauha kahdentoista vuoden takaa ja kaihoten muistella Suomi-neidon suurinta hetkeä. Muulloin sitten onkin tolppien takaa hyökännyt jos jonkinlaista körmyä.

Urheiluhulluus yleensäkin menee minulta vähän yli hilseen. Tai ei ehkä urheiluhulluus - kyllä sen vielä tajuaa, jos joku haluaa hölkätä itsensä lasarettiin jossain pururadalla, siinä kun sentään tekee itse jotain. Penkkiurheilua ja tällä hetkellä varsinkaan jääkiekon MM-kisoja en sen sijaan käsitä.

Siellä kuulemma tällä kertaa Suomi voitti Sveitsin. Tuota - jee? Tarkoittaako tämä nyt sitten että meikäläinen tämän jalon kansakunnan jäsenenä on kovastikin paljon parempi ja kauniimpi kuin torvensoittajat Alppien keskeltä? Vinkki, valopäät: ei tarkoita, eikä tarkoita että tekään olisitte. Ne jäällä olleet miekkoset sitä vielä teoriassa saattavat ollakin, mutta kun yksikään kotisohvalla lojuva kaljamaha ei siellä hokkarit jalassa ollut löllymässä, ei heikäläisillä nähdäkseni ole mitään syytä asialla juuri ylpeilläkään.

Pahoitteluni, syyllistynpä tässä taas vähän ärhäkän kuuloiseen tekstiin - ei minulla siis sinäänsä ole mitään lätkäfanejakaan (kuten juuri ketään muutakaan) vastaan, mutta itselleni vain koko ajatus siitä, että sen turnauksen voitto olisi jotenkin iso juttu koko viisimiljoonaiselle populalle, tai että minun yleensäkään tästä syystä pitäisi jotain yhteenkuuluvuutta siihen populaan kokea, kuulostaa aika käsittämättömältä.

Katsotaanko lopuksi vielä video?