Kukamitähäh - versio 2008

Laiskuudestani ja inspiraation vähäisyydestä johtuen jätin viime vuonna kirjoittamatta jo (kaksivuotiseksi?) perinteeksi muodostuneen vuosikatsaukseni. Koska blogaustahtini on muutenkin tänä vuonna ollut aika surkeaa, ajattelin hyvittää nämä erheeni teille lukijoilleni kirjoittamalla kuluneesta armottomasta vuodesta 2008 aiempaa hieman suppeampaan määrään asioita rutkasti syväluotaavammin keskittyvän vuosikatsauksen.

2008 oli varmaankin yhtä pitkä kuin kaikki aiemmatkin vuodet, mutta jotenkin siitä tuntui näin postausta aloitellessa olevan yllättävän vaikeaa muistaa kovin montaa erityisen tärkeää juttua. Se ei välttämättä johdu siitä, etteikö mitään olisi tapahtunut; on myös mahdollista, että muistini vain reistailee, tai sitten media vain keskittyi hypettämään muutamia aiheita niin, että kaikki muu hukkui.

Uuden vuosituhannen seitsemäs vuosi oli Barack Obaman vuosi. Vielä alkuvuonna esivaalien ollessa käynnissä pidin “nuoren” ja “mustan” demokraatin voittoa vanhasta ja harmaasta republikaanisesta sotaveteraanista pelkkänä toiveajatteluna, mutta toisin kävi – ennennäkemättömän mediamylläkän kantama Obama ratsasti “toivon” ja “muutoksen” siivittämänä lopulta reippaaseen voittoon John McCainista. 2008 olikin myös Obaman kampanjan mainosmiesten vuosi.

Tällä hetkellä Obaman voittoon ei voi olla kuin tyytyväinen, sillä kahdeksan synkeän vuoden jälkeen paremman vaihtoehdon valinta vaaleissa, joissa kumpikin vaihtoehto oli edeltäjäänsä parempi, antaa syytä odottaa jotakin seuraavalta vuodelta. 2008 oli Obaman – 2009 näyttää, piileekö mahtipontisten mainossanojen takana oikeasti sisältöäkin.

Obaman voitonpuhetta kuunnellessa herätti itsessäni aluksi ärsytystä, jossa tuleva presidentti kerskaili hänenkaltaisensa voiton olevan mahdollista vain vapauden ja tasa-arvon luvatussa maassa, Yhdysvalloissa – kunnes tajusin, että mies taitaakin olla oikeassa. Syistä voi spekuloida, mutta tokkopa meilläkään ollaan minkään sortin vähemmistön edustajaa valtakunnanpolitiikan huipulla näkemässä vielä aikapäiviin. Naisia hallitukseen saatiin enemmistö, kunhan ensin pidettiin huoli että ministerinpaikkojakin riittää törsättäväksi enemmän kuin koskaan ennen.

Venäjällä puolestaan sama vanha linja jatkui Dmitri Medvedevin voittaessa ylivoimaisesti vaalit, joita ei kai voinut pitää sen enempää kovin reiluina kuin vapainakaan. Olisi suotavaa, että myös venäjällä kansa vähitellen oppisi: ainakin oma, jo varsin vankaksi ja optimistiseksi muodostunut käsitykseni vähintään Euroopassa saavutetusta rauhan tilasta horjui elokuisen Georgian kriisin myötä. Vaikka kriisi saikin alkunsa juuri georgialaisjoukkojen vyöryessä separatistiseen Etelä-Ossetiaan, ei käyne kiistäminen että kahakan taustalla vaikutti myös Venäjän tarve isotella sen saatua nenilleen Kosovon itsenäistyessä ja Georgian haikaillessa Natoon.

Kuten tavallista, tämänkin konfilktin taustalla vaikuttaa vanha kunnon nationalismi. Mitään muuta syytä Etelä-Ossetialla, 70 000 asukkaan maakunnanrääpäleellä, tai hädin tuskin isommalla Abhasialla, ei ole haikailla itsenäisyyden perään, tahi georgialaisilla aiheuttaa tätä itsenäisyyden kaipuuta nihkeilemällä vähemmistöjään kohtaan. Ilman järjenvastaista käsitystä omasta ylemmyydestä ei varmaan Venäjälläkään kuunneltaisi johtoportaalta lausuntoja, joiden mukaan maa “varaa oikeuden käyttää aseita omien etujensa valvomiseen”. Suotta kai tässä kuvittelin ihmiskunnan parisataavuotisen nationalismikokeilun olevan jo ainakin suuressa mittakaavassa ohi koko touhun osoittauduttua flopiksi.

Ainakaan vähän tummempi pigmentti ei tunnu viimeaikaisten trendien valossa olevan kovin suureksi eduksi täälläkäänpäin. Meillä tämänvuotisia vaalivoittajia nimittäin olivat, ikävä kyllä, perussuomalaiset (pers.). Tähän asti melko harmittomana, valtapuolueita piikitellessään jopa ihan mielenkiintoisena ja hyödyllisenä lisänä Suomen poliittiseen kenttään pitämäni puolue alkaa nimittäin ensimmäistä kertaa vaikuttaa jo huomionarvoiselta pelaajalta päätöksenteossa. En silti usko, että yhä pääasiassa Timo Soinin persoonan – ja jossain määrin ärhentelevän Jussi Halla-ahon – varaan rakennettu protestipuolue kykenee nousemaan esimerkiksi Itävallan äärioikeiston kaltaiseksi voimatekijäksi, mutta yksistään se, että Suomesta löytyy edelleen ilmeisen paljon nationalistisessa hurmoksessa kylpeviä juntteja tällaisen puolueen kannattajiksi, kuulostaa minusta erittäin pahalta.

Vaan kuten edesmennyt valtioneuvos Johannes Virolainen aikoinaan tokaisi: “Kansa on puhunut, pulinat pois.” Huvittavaa, ettei tämä enää ,Virolaisen oman puolueen paistatellessa hallituksessa, tunnu pätevän. Loppuvuoden merkittävä ilmiö oli nimittäin Jussi Halla-aho, joka viimein sai blogissaan jo vuosikausia räksyttämilleen kiistanalaisille, valtavirrasta poikkeaville maahanmuutonäkemyksille ihan oikeaa huomiota ja kannatusta – ja verikoirat peräänsä.

Tuntuu ikävältä joutua puolustelemaan Halla-ahon kaltaista hahmoa, mutta on todettava miehellä olevan oikeus mielipiteisiinsä. Kun poliisi ilmoittaa väenvängällä käyvänsä koko Kirjoituksia uppoavasta lännestä -blogin läpi siltä varalta, että sieltä löytyy epämääräistä “kiihotusta kansanryhmää vastaan”, ja joukko vihreitä naisia vetää aasinhatut päähänsä nostamalla oikeusjutun yhden aavistuksen kyseenalaisen (joskin läppänä melko surkean) raiskauskirjoitusken perusteella, alkaa kuitenkin tuntua, ettei näin ole. Lisätään soppaan oikeusministeri Tuija Braxin suunnitelma kouluttaa puheenjohtajat pitämään pikkuparlamenteissa jöötä “rasististen puheiden” varalta, ja herää jotenkin vaikutelma, että tässä maassa taitaa vieläkin olla asioita, joista tulisi vaieta.

Sananvapaus tarkoittaa, että väärältäkin tuntuvia mielipiteitä saa julkaista, vaikka kuinka ärsyttäisi. Minä en missään nimessä julistaudu Halla-ahon tai perussuomalaisten kannattajaksi, mutta jos ukolla on esittää närää aiheuttaville väitteilleen tilastollista tukea – oikein tulkittua ja luotettavaa tahi ei – miksi näin ei saisi tehdä? Tuhoon tuomittu ajojahti vain lisää populistin suosiota.

Perusoikeuksien kannalta tämä tosin oli muutamien edeltäneiden tapaan synkeähkö. Lapsipornon nimissä toteutettava netin sensurointi on meilläkin jo vanha juttu, mutta nousi taas tapetille alkuvuodesta lapsiporno.info-saitin jouduttua sensuurilistalle – huolimatta siitä, että se ensinnäkin sijaitsee Suomessa eikä edes sisällä tätä hirmuita CP:tä. Tekstin kirjoittamiseen mennessä sivusto ei ole listalta pois päässyt, huolimatta sensurointia vastaan järjestetystä mielenosoituksesta ja kampanjoinnista, ja erittäin kyseenalainen sensuuritouhu jatkuu, jos nyt ei aivan kaiken kansan suoranaisella tuella, mutta ainakin hiljaisella ja välinpitämättömällä hyväksynnällä.

Ruotsi, jota ihmisoikeusmielessä olen tottunut pitämään omaani parempana maana, tuotti loppuvuodesta niin ikään pettymyksen hyväksyessään kyseenalaisen FRA-lain, joka antaa valtakunnan puolustusvoimien radiokoelaitokselle oikeuden “salakuunnella kaikkea maan rajat ylittävää liikennettä ilman oikeuden päätöstä tai muutakaan rajoitetta”. (http://valvonta.info) Tämä tarkoittaa, että jos luet tätä vuodenvaihteen jälkeen, Ruotsin puolustusvoimat voivat halutessaan vapaasti vakoilla toimiasi. Niin ikään sillä on täysi oikeus vakoilla messenger-keskustelujasi, ylipäänsä lähes mitä tahansa mitä teet internetissä, ulkomaanpuhelujasi – suurin osa Suomen tietoliikenteestä kun kulkee kaapeleita pitkin Ruotsin kautta. Meillä ei enää ole viestintäsalaisuutta.

Obaman, Soinin ja Halla-ahon tapaan tämän vuoden yritti omia nimiinsä kauhajokelainen Matti Saari, edeltäjäänsä paljon tylsänimisemmäksi ja manifestin puuttuessa köykäiseksi lite-versioksi osoittautunut kouluammuskelija. (Saari tosin ohitti Auvisen Spreekillers.orgin listalla.) Lintukodon rauha on nyt järkkynyt toden teolla: siinä missä Auvinen oli vielä helppo todeta yksittäistapaukseksi, on nyt oikeasti tunnustettava tällaista voivan tapahtua ja tapahtuvan myös meillä.

On kuitenkin huomattavan vaikea sanoa, miten ilmiötä pitäisi torjua. Mielenterveyspalveluiden lisääminen on varmaan tarpeen, kun siitä on niin vouhotettu, ja käsiaseitakin meillä on varmaan sen verran paljon, että niiden saantia olisi varaa vähentääkin. Lainsäädännöllä ja valtiovallan tekosilla ei kuitenkaan päästä ongelman ytimeen, joka on jossain syvemmällä. Helsingissä jokin aika sitten tapaamani mies, joka esittäytyi vanhaksi autovarkaaksi ja huumausainerikolliseksi, kertoi saaneensa ainakin vanhempiensa käsityksen mukaan elämässään “ihan kaiken” - paitsi, omien sanojensa mukaan, rakkautta; sama vika oli Kuukausiliitteen jutusta päätellen myös ainakin Auvisella. Mutta miten saadaan muutettua kokonaisen sukupolven asenne, että kielteisiin tunteisiin on syytä reagoida “vetämällä tukkia niin kauan että helpottaa”, ja hellyyttä on se kun taputellaan kännipäissä kaveria olalle sattumalta ilman puukkoa? Entä mitä tehdään niille sosiopaateille, joita mahdollisesti jo ihan geneettisesti ei vain kiinnosta?

Joka tapauksessa, kun pelkän kouluampumista hieman sivuavan unen kertomisella koulukaverille tai provosoivan yhteiskuntavastaisen viestin kirjoittamisella koulun keskustelupalstalle joutuu huhumyllyn ja ylireagoinnin seurauksena poliisin kuulusteluun, on ilmassa jo pahempaakin kuin lievää hysteriaa ja aukeamassa sellainen portti poliisivaltioon, jota ei pitäisi päästää pamahtamaan selälleen. Ja tehtiin mitä tahansa, on meidän arvoisat kansalaistoverini, totuteltava siihen ajatukseen, että näin voi aina käydä. Emme elä täydellisessä maailmassa.

Niinpä lieneekin loppujen lopuksi vain harmi, että ennakkohypestä poiketen maailma ei loppunutkaan 10.9. LHC:n (Large Hadron Collider) startatessa Sveitsin CERNissä. Toisaalta mitään varsinaisia törmäytyksiä laitteella ei ollakaan tekemässä ennen ensi kevättä, joten mustilla aukoilla on vielä tilaisuus imaista planeettamme syövereihinsä.

Kenessä tahansa vähän fysiikkaa tuntevassa moinen maailmanlopun saarnaaminen aiheuttaa toki lähinnä huvittuneisuutta (aluksi) tai ärsyyntymistä (sadannella kerralla). Joka tapauksessa LHC on minusta jännittävä laite, sillä vaikka miljardeja maksanutta laitetta ovat ehtineet monet kritisoida varsin turhaksi, on maailmankaikkeuden toiminnan selittäminen minusta, jos ei ehkä äärimmäisen elintärkeää, ainakin hirveän kiintoisaa. Jos Higgsin bosoni vihdoin ja viimein laitteella löytyy, on yksi hiukkasfysiikan standardimallin palikka taas paikallaan.

Kuukautta LHC:n starttaamista myöhemmin hype muuten petti erään hieman vähemmän tunnetun ilmiön kohdalla: 14.10. vieraiksemme piti joidenkin kanavoijien saamien viestien perusteella saapua lähettiläitä tähtienvälisestä Federation of Lightista. Kuten arvata saattaa, ufomiehet pettivät, vaikka luotettavien todisteiden mukaan valtavat kolmionmuotoiset alukset leijailivat pallomme yllä viikkokausia ennen ilmoitettua päiväämäärä.

Tämän lupaillun kohtaamisen odottaminen oli toki kosmisessa tai ihan terrestriaalissa mittakaavassa melko mitätön marginaali-ilmiö, mutta täytyy myöntää, että se sai lokakuun neljättätoista edeltävinä päivinä itsenikin ihan aavistuksen innostuneeksi. Ei sillä, että olisin pitänyt jättiläismäisten alusten ilmestymistä minään muuna kuin todella äärimmäisen epätodennäköisenä, mutta olisihan se nyt jumalauta ollut törkeän siistiä jos näin olisi oikeasti käynyt!

Loppujen lopuksi vuoden 2008 merkittävin tapahtuma – se, josta historiankirjoissa lapsillenne vouhotetaan - oli loppujen lopuksi kuitenkin varmaan jo 2007 jenkkilän asuntolainakriisistä alkunsa saanut, vihdoin ja viimein tämän vuoden puolella käsiin levinnyt talouskriisi, jota on jo ehditty tituleerata kaikkien aikojen pahimmaksi, tai ainakin pahimmaksi sitten 1930-luvun suuren laman.

Aluksi tästä ei tuntunut tulevan oikein mitään – ainahan talousihmiset ja media hypettävät milloin mistäkin, ja 90-luvun kauhistuttavan megalaman kiltisti kehdossa nukkuen kärsineenä en tietysti ole hirveän hyvä tunnistamaan finanssikriisien ennusmerkkejä. Mutta väliäkö hällä, eivätpä nuo ole tuntuneet olevan ministerit tai muutkaan suuret herrat kuin vasta aivan viime viikkoina. Siinä vaiheessa, kun Fannie Mae ja Freddie Mac otettiin jenkeissä haltuun ja Lehman Brothers meni ryminällä nyrin, alkoi kuitenkin tuntua siltä, että jotain tästä saattaisi tullakin.

Nyt maalaillaankin jo apokalyptisia visioita maailmantalouden romahduksesta ja lietsotaan täyttä paniikkia. Todettakoon, että hämmästelen tätä suuresti: minusta kun on alkanut tuntua, että saattaisi oikeasti olla erittäin positiivista, mikäli saataisiin matalaksi tämä järjetön globaali neoliberalistinen systeemihirviö, jossa on enemmän velkaa kuin rahaa ja muutaman ison luotottajan kaatuminen saa aikaan katastrofin aloilla, joita pankkibisnes ei periaatteessa kiinnosta lainkaan.

Varsinkin näin joulun alla sitä paitsi huomaa melko mainiosti, miten nyky-yhteiskunnan kulutushysteria on lähtenyt aivan totaalisesti lapasesta. Valitettavasti esimerkiksi sellaiset kaksi asiaa kuin yritys tehdä edes jotain sille ilmastonmuutokselle, (jonka jo varsin laajalti tunnustetaan olevan riittävän merkittäviltä osin ihmisen aikaansaannosta) ja jatkuvasti kasvava kulutus, ovat vähän huonosti sovitettavissa yhteen. Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla – lama kyllä vähentää kulutusta.

Jos haluamme, että tällä pallolla kaikilla ihmisillä on oikeasti tasa-arvo, yhtäläiset mahdollisuudet ja samanlainen elintaso, meidän rikkaiden länsimaiden pitää ehkä hyväksyä, ettei niin sanottu elintasomme enää nouse. Meidän pitää ehkä jopa hyväksyä negatiivinen kasvu. Se saattaa tarkoittaa, ettet sinä voi enää ostaa uutta, kymmenen tuumaa edellistä isompaa televisiota kahden vuoden välein; saatat peräti joutua luopumaan jostain. Entä sitten?

Tarvitsemme heräämistä siitä apatiatilasta, jossa länsimaisessa kulttuurissa ja sitä apinoivissa kolmannen maailman tekeleissä eletään. Meidän täytyy tajuta, että ne vapaudet, jotka länsimaissa on saavutettu ja joita suuresti arvostan, tarkoittavat muutakin kuin vapautta kerätä omaisuutta ja aineellista “hyvää”. Se ei tarkoita, että pitäisi alkaa käydä kirkossa ja ryhtyä uskovaiseksi; tai edes tanssia nuotion äärellä henkiä kutsuen. Ehkä se tarkoittaa, että lakataan etsimästä onnea Anttilan alennusmyynnistä tai tuopin pohjalta ja aletaan oikeasti toteuttaa itseä niin kuin ilmaisun-, liikkumisen-, kokoontumisen- ja ties minkä muun vapaus mahdollistaa. Opetelkaa vaikka tätä sen laman aikana, ja jos vielä mainostavat että nyt kaatuu koko maailmanjärjestys niin helvetti, lisää klapeja uuniin.

Menenpäkin tästä heti nukkumaan.