Åke Lindmanin ohjaama Tali-Ihantala on kuulemma suomalainen suurelokuva. Hollywoodissa moisella ei kustannettaisi edes kaviaareja roudareille, mutta suomalaisella mittapuulla 3,2 miljoonaa euroa on tietysti varsin iso raha. Eritoten kun otetaan huomioon, ettei potilla saatu aikaiseksi mitään erikoista - jättiproduktiosta tuli tusinasotaleffa.
Varsinainen sotaintoilija kun en ole, minulla oli toki omat ennakko-odotukseni teatteriin mennessä. Joka tapauksessa esimerkiksi Tuntematonta sotilasta pidän ihan mainiona elokuvana, jos kohta se on jo nähty niin monesti, ettei siksi jaksa enää itsenäisyyspäivisinkään kauheasti kiinnostaa. Oikein tehtynä Suomenkin sodista voisi kuitenkin vielä tehdä hyviä rainoja.
Maailmanmittakaavassa verrattain huomaamattoman jatkosodan yksittäisestä taistelusta kertova elokuva vain on vähän ongelmallinen. Kun Tuntemattomassa runtattiin niin jatkosodan hyökkäys-, asemasota- kuin puolustusvaihekin yhdeksi kolmituntiseksi filmikelaksi, Tali-Ihantalassa on yritetty vääntää pariviikkoisesta taistelusta parin tunnin verran katsottavaa. Nykysodankäynnissä kun "taistelu" vielä tarkoittaa joukkoa suurin piirtein samalla alueella käytyjä pienempiä yhteenottoja, leffa rysähtää läjäksi epämääräisiä nujakoita tienristeyksessä. Lopulta kaikki huipentuu puskista tulevaksi tykistökeskitykseksi, joka kaiketi sitten ratkaisi kansakuntamme kohtalon. Suurin osa elokuvasta vain tuntuu vielä koostuvan kummallisesta johdatuksesta taisteluun, jonka aikana ei juurikaan mitään mielenkiintoista tapahdu. Välissä päästään vielä seuraamaan randomia, kahden kohtauksen sivujuonta ilmeisesti trainspottingia harrastamaan käsketystä kaukopartiosta. Elokuvallisesti tässä on siis yritetty kasata voileivä parista viljanjyvästä. (Keksin muuten vertauskuvan itse! Se onkin ehkä todettavissa.)
Niin tai näin, sota on valkokankaallakin vain miljöö, jonka puitteisiin olisi tarkoitus rakentaa tarina ihmisistä. Juuri tässä legendaarinen Tuntematon sotilas loistaa, ja Tali-Ihantala epäonnistuu täydellisesti. Henkilöitä elokuvassa ei käsittääkseni ollut, vain pari hassua solttua joiden toilailuja seuraillaan sattumanvaraisesti. Ketään ei voi pitää päähenkilönä tai sankarina eikä kehenkään taatusti pääse kiintymään. Varmaan sitä pitäisi kyynelten virrata sotamiehen lukiessa veljensä kaatumisesta kertovan kirjeen, mutta kun koko äijää ei ole ainakaan mitenkään mieleenpainuvasti näkynyt aikaisemman ryminän seassa, niin sori vaan, ei nyt jaksa kiinnostaa.
Lindman on saanut ympättyä mukaan kaikki perinteiset kliseet. Hauskoja murteita puhuvia karskeja äijiä löytyy. Kutsun käydessä ärräpäät lentelevät, mutta Suomen soturit hyväksyvät kohtalonsa arvokkaina ja synkkinä, mustan huumorin kukkiessa. Kovan paikan tullessa jonkun hermot pettävät ja viikatemies niittää satoaan, ottaapa samalla mukaan jonkun hölmön upseerinkin. Barbaarimaiset itänaapurit sen sijaan ryyppäävät ja rellestävät tankkiensa katolla. Taisteluun he rynnivät käsittämättömästi älisten. Tuntemattomasta tuttu sotilaiden kapinahenki jokseenkin loistaa poissaolollaan, ja heput jäävät muutenkin täysin persoonattomiksi.
Käsikirjoituksen ollessa syvältä vetopelistä ei näyttelijöillä varmaan ole oikein mahdollisuuttakaan onnistua. Siksipä en jaksa siitä alasta liiemmin mitään sanoa - paitsi että olisi ehkä kannattanut harkita kahdesti, kannattaako valita Pirkka-Pekka Peteliusta "pääosanesittäjäksi". Pääosa tarkoittaa Tali-Ihantalassa ilmeisesti kahdessa kohtauksessa esiintymistä. Monien mielestä sodan todellisena johtajana toiminut kenraaliluutnantti Aksel Airo oli toki merkittävä henkilö, joten ehkä nimitys on sikäli perusteltu - ja näyttelijävalinta sitäkin epäonnistuneempi, moni salissa kun purskahti nauruun pelkästään PPP:n naaman nähtyään.
Visuaalisesti elokuva on varsin tyylikäs, tehosteet hienoja ja puvustus ja härvelit ihan komeita. Arkistojen pohjalta kaivetut täysin irrallisilta tuntuvat mustavalkokuvat lentoon nousevista hävittäjistä - näitä pätkiä oli kai kaikkiaan kolme - siis tuntuvat sitäkin typerämmiltä.
Positiivinen yllätys oli kuitenkin ruotsin kielen määrä elokuvassa. Pahimmille amispatriooteille tämä aiheuttanee näkökentän muuttumista Neuvostoliiton lipun väriseksi, mutta minusta oli oikein mielenkiintoista, että ruotsalaisella vapaaehtoisjoukolla oli aika suuri rooli. Historiallisistakin syistä, sillä vaikka vapaaehtoisjoukot tuskin sotaa tai taistelua ratkaisivat, niin monesti taidetaan unohtaa kiittää naapureita, joilla ei kuitenkaan ollut mitään syytä tulla tänne, mutta tulivatpa kuitenkin.
Summasummaaarum, älkää menkö katsomaan, ellette nyt satu ilmaislippuja jostain voittamaan. Siinäkin tapauksessa yrittäkää ensin kaupitella se vaikka Huuto.netissä. Präiskinnästä tai vaikka historiallisista härveleistä kiinnostuneille tällä saattaa ehkä olla jotain annettavaa. Ehkä.
