Maailman laidalta löytyy jatko-osa

"miksi sä muuten päätit hakea tutoriksi"
"meinaako toi että mun ei ois kuulunut hakee"
"no sä et näytä sellaselta"

Heippa ihmiset, kävin lauantaina elävissä kuvissa. Pitkästä aikaa: viimeisin kerta oli kai tammikuussa ja leffana Vares 2. Tällä kertaa vuorossa oli merirosvotrilogian viimeinen (tai kaiketikin oikeammin piraattitetralogian kolmas) osa, eli Karibianmeren merirosvot: Maailman lopussa. Kuulostaa muuten heti paljon tyhmemmältä. Okei, jos kääntäisin sanan "End" oikein niin kuulostaisi jo vähän paremmalta, mutta siksi en sitä tee.

Sopii toivoa, että eräs korsossa opiskeleva tyttönen ei nyt sitten tätä lue, muussa tapauksessa allekirjoittanut illastanee pian kolmensadan spartalaisen kanssa. (Tuli muuten melkeistään tehtyä pöytävaraus jo eilissäpäivänä, mutta selvisin siitä tilanteesta sitten kuitenkin hengissä, onnekseni tai epäonneksenne.) Yhtä kaikki: mää en oikein tykännyt. Sääli sinäänsä, pidin nimittäin siitä ensimmäisestä osasta ihan oikeasti, pitkälti siksi, että merirosvot on 1) siistejä ja 2) cool, ja lisäksi koska leffa perustui erääseen Disneylandin härveliin, johon myös loistavaakin mahtavampi Monkey Island -pelisarja perustuu, joten rainalla ja pelisarjalla saattoi bongata yhtäläisyyksiäkin, mikä oli hupaisaa. Kakkososa oli jo sitten hieman mälsempi ruvetessaan menemään vähän överiksi, ja tämä kolmas.. plääh.

Tämä kolmosleffa vieläpä alkoi yhdellä vaikuttavimmista pätkistä, mitä minä muistan nähneeni. Kun hirttolavalle astunut kymmenvuotias pikkupoika alkoi laulaa ja loput sadat teloitettavaksi marssivat yhtyivät musisointiin, kohtaukseen on vaikea vääntää mitään tunnelman kevennystä, eikä sellaista onneksi edes yritetty. Valitettavasti tästä sitten mentiinkin oikeastaan alaspäin. Myöhemmin näitä kevennyksiä sitten tuli - enimmäkseen huonoja, ja noteerattakoon, että niiden katsomon takana istuvien pikkupenskojen räkätyksen kuuleminen ei muun yleisön hieman hiljaisemman naurunremakan ylitse ei tuottanut juuri ongelmia. Jälleen kerran siis yritettiin tasapainoilla komedian ja mahtipontisen, vakavahenkisen seikkailun välillä, ja paremminkin olisi voitu onnistua.

Tai siis, ei ne yksittäiset kevennykset sinäänsä häirinneet. Kyllä ne sopi ja olivat jopa jokseenkin hauskoja. Yleinen tunnelma leffassa vaan oli jotenkin epäonnistunut. Keskeisten hahmojen elämällä ja kuolemalla leikkiminen on kuitenkin yksi jämerimmistä tehokeinoista, mitä leffasta voi löytyä, joten minusta sellainen kannattaisi hoitaa asiaankuuluvalla tyylikkyydellä. Joten jos hahmojen tärkeä missio on lähteä hakemaan kaveri kotiin Spartan sankareiden illanistujaisista, niin miksi hitossa se pitää tehdä noin mahdollisimman typerällä tavalla. Ärrärr. Koko raina oli muutenkin jo niin pahasti enemmän fantasiatoilailua kuin merirosvoilua, ei olisi tarvittu enää kuin kaljupäinen piraattisetä hokemaan "Mhy prhecioussshhh..." rommipullo kourassaan. Eikä minulla mitään fantasiaa vastaan ole, mutta kun minä haluaisin nähdä merirosvoja kun ne on siistejä ja pitää ne mörrimöykyt omissa stooreissaan. Ehkä kuvaavaa oli, että kun itse jämähdin epäuskoisena töllöttämään jotain järjetöntä meren jumalattarista ölisevää voodoopimua, niin samaan aikaan vieressä istuva kaveri kiteyttää ajatukseni sanoihin "ihme shittiä". Ja siis, mikä hiton kiinalainen merirosvokapteenitar, ärrrrr.

Mutmutjoo. Ei se siis sinäänsä huono ollut, hyvin paha esimerkki vain taas siitä klassisesta tapauksesta, kun tarina voitaisiin viedä kunniakkaasti ja loistokkaasti päätökseen, mutta sitä ei tehdä. Johnny Depp oli taas ihan nasta Varpusmiehenä, eikä onneksi niin pahasti ylikäytetty kuin olisi voinut olla, ja Legolasia ei onneksi näkynyt ihan hirveästi. Pahis oli oikeasti aika vaikuttava, koska loppujen lopuksi oli huomattavasti tyylikkäämpää, että arkkipahiksena oli Cutler Beckettin tapainen sielunsa myynyt bisnesmies aiempien mörököllien sijaan. Hienoa jälkeä raina oli silmille ja korvillekin, ja vaikka juonta on kuulemma väitetty sekavaksi, niin kyllä minä mielestäni perässä pysyin. Kyllä tämä sen kolme tai neljä tähteä saisi jos voisin niitä johonkin lehteen pärstäni viereen tunkea, mutta en minä vaan älyä miksi siihen pitäisi tyytyä kun ne viisikin olisi ihan hyvin voinut ottaa.

Ja näin historiafriikin nipotuksena: mitä ihmettä Itä-Intian kauppakomppania teki Karibianmerellä? Okei, olihan se tietysti aikanaan vaikutusvallaltaan monen valtion yläpuolella ja siten noista tuon ajan puljuista varmaankin tunnetuin, mutta kun niitä Karibianmeren saaria nyt ruukataan sanoa LÄNSI-Intiaksi. Vaikkei sillä nyt mitään väliä ole, niin eikö ne faktat voisi pistää kuntoon vaikka ihan meidän kyynisten idioottien riemuksi? Noh, parempi tuuri ensi kerralla. Minä kun olin näkevinäni jatko-osan nimen siinä rainan loppupuolella.

Tusinahupia tenaville

"miks mun kynässä lukee viagra"

Ei hitto, näin jäistä päivää ei ole taas ollutkaan aikoihin. Tai no okei, viime perjantai oli kyllä kanssa aika tosi jäinen, mutta tää oli eri tavalla jäinen. Pitäisi kai ihan suosiolla aina tajuta, että jos ei tule nukuttua, niin sitten pitäisi vaan vetää sitä kofeiinia kuin pultsari tuulilasinpesunestettä, mutta niinhän sitä tuli taas tänäänkin yritettyä pärjätä yhdellä Teholla ja yhdellä sadan milligramman satsilla. Noh, hereillä pysyttiin, mutta oli kyllä taas ihan pihalla kaikesta. No ei voi mitään.

Ei mulla oikeastaan mitään asiaa ole, mutta voisin avautua silti. Kävelin nimittäin tuossa.. eilissäpäivänäköhän se nyt oli, niinniin kävelin erään tuossa lähistöllä olevan leikkipuiston läpi, joka uusittiin joskus vuosi sitten tai niihin aikoihin. Muutaman päivän sitä ennen kävelin yhden uuden pienemmän leikkialueen läpi, ja aika usein kävelen tuolla keskellä Päiväkumpua kolmannen läpi. Ja tiedättekö mitä? Ne kaikki näyttää ihan samalta, ja se on aika syvältä.

Oikeasti, jos minä olisi lapsi nykyaikana niin en hitossa minä suostuisi edes leikkimään tuollaisissa tylsissä, latteissa liukuhihnapuistoissa. Kaikissa samoista kirjavista palikoista väännettyjä tylsiä häkkyröitä. Missä ne sellaiset kekseliäät ja tunnelmalliset puistot on, jollaisia oli ennen? Siis sellaiset, jotka oikeasti tehtiin aina huolella, puisto kerrallaan, ja niihin laitettiin vähän suunnitteluakin. Niissä näkyi sentään jonkinlainen ammattitaito ja se, että homma otettiin vakavasti ja oikeasti haluttiin tehdä kersoille jotain viihdykettä. Näistä nykyisistä tulee mieleen, että ovat jotkut polvenkorkuiset taiwanilaiset ("Made for children, by the children") vääntää sarjatuotantona palikoita joista tehdään liukumäkiä McDonald'siin ja ylijääneet sekundakappaleet postitetaan Vantaalle jossa valtuuston jäsenet istuu kokouksessa, vetää kahvia, ehdottaa että vedetään lisää kahvia ja kun kahvi loppuu niin päätetään vääntää taas yksi tusinaparkki kun ei jakseta oikeasti kiinnittää huomiota mihinkään viihtyisyyteen, ja sitten päätetään vetää lisää kahvia.

Ei sillä että asialla todellisuudessa mulle mitään väliä olisi, mutta on tällanen silti aika naurettavaa pelleilyä.

Aijoo, ja miksi ihmeessä meidän koululla ei ole yhtään viherkasveja? Siellä on yksi kuivuneista risuista tehty mikälie kiedottuna kaiteen ympäri ja sidottuna siihen naruilla. "Jee."

My life for Aiur!

"mitä mieltä sä oot shemaleista"

Mä oon ihan pehmo nykyään. Tässä taas perjantaina huomasin jättäväni piikittelyn ja pään aukomisen sikseen vaikka mulle oltiin varsin kyrsiinnyttäviä, ihan vaan kun päätin ottaa muita asioita huomioon. Pläh. En minä ennenkään siitä välittänyt, onko ihmiset angstisia jostain vai eivät, kun näpäyttelin jutuista takaisin. Noh, ehkä se on ihan hyvä näin. Ja korvasin senkin kuitenkin sitten iltapäivällä viilaamalla linssiin jotain mattimyöhäisiä.

Eniveis, ihan hieno meininki edelleen! Olin viime keskiviikkona yhdeksään asti koululla editoimassa lehtijuttuja ja popsiskelin sapuskaksi kanssa äidinkielen opettajan kustantamia pitsoja. Perjantaina yliaikaa kertyi vain suurin piirtein tunnin verran. Ensi vuonna oon siihen päälle vielä tutorikin, joten yliaikatunteja kertynee sitten yhä enemmän. Ja jos minut nyt satutaan yhdystutorin touhuun hakemaan aivopestyä (ja mikäli siinä tapauksessa sitten sattuisi sellaiseksi pääsemään), niin yhä lisää. Mutta se hyvä puoli tässä on, että Tilukin alkaa pikkuhiljaa tuntua vähän kotoisammalta paikalta. Siin niinkun, sen sijaan, että tässä nyt on tähän asti ajatellut olevansa lukiolainen, niin vähitellen alkaa tuntea jo olevansa ihan tilulainenkin. Which is nice. Nythän tämä vuosi on tietysti jo ihan lopussa, mutta ehkä tästä on hyvä jatkaa syksyllä. Päiväkumpu ja Koivukylä - varsinkin, kun niihin ei itse mitenkään haettu - oli aina vähän sellaisia paikkoja, että niissä vain oltiin. Eivät ikinä tuntuneet oikein millään tavalla omalta paikalta.

Typerät horinat sikseen, elämme nimittäin koko ihmiskunnan kannalta hienoa aikaa. Sitten Wiin julkaisua edeltävän hypetyksen en olekaan tekniikan, ja varsinkaan pelaamisen, maailmasta juuri kertonut - pitkälti jo siitäkin syystä, ettei se kiinnosta ketään, eikä varsinkaan minua tai niitä, jotka tätä lukevat. Nyt kuitenkin pitkästä aikaa jysähti silläkin rintamalla siinä määrin, että Tsar-Bomba tuntuu purkkapallon poksahdukselta.

Tavallaan tätä osattiin jo odottaa siitä asti, kun Blizzard joskus viime kuussa ilmoitti tekevänsä "ison julkistuksen" Blizzard Worldwide Invitationalissa, mutta sitten toisaaalta ei kuitenkaan ihan uskallettu toivoa. Oli miten oli, historian paras reaaliaikanaksuttelu - WarCraft III ainoana saattaa olla siinä rinnalla - saa kymmenen vuoden odotuksen jälkeen jatkoa, kun StarCraft II tulee lopultakin. Ihan oikeasti.

Muiden loistavuuksien, kuten Marion, Doomin, Worms 2:n, Grand Theft Auton (alkuperäisen, 2D:n) Jedi Knightin, Need for Speedin, Command & Conquerin (joka ei oikeasti ollut ihan niin loistava) ja Ocarina of Timen (joka minun kohdallani tosin on jo uudempi tapaus), ohella StaCraft on yksi niistä peleistä, joita minä taoin joskus pienenä penskana silloin, kun olisi kannattanut olla ulkona hyppimässä metsässä, ja satunnaisesti pelailen edelleen, joten tarinan jatkuminen StarCraft II:ssa on luonnollisesti erittäin tervetullut uutinen.

Perusmeininki näyttää olevan samaa kuin ennenkin, mutta oletettavasti joillakin hienovaraisilla uudistuksilla (Blizzardin ollessa pelitalo, jolta minäkin, vielä World of WarCraftin typeryyden jälkeenkin, jaksan odottaa järkähtämätöntä laatua yhä edelleen), komealla kromikuorrutuksella ja uusilla härveleillä. Härveleistä puheen ollen, ne saivatkin semiscifinörtin pyörimään riemastuneesti tuolinsa pohjalla - mikä oikeasti muka on siistimpää, kuin kaupungin kokoinen leijuva tähtialuksen jättiläinen, jolla on käytössään järjetöntä tuhoa kylvävä tuomiopäivän ase nimeltään Planet Cracker? (Planet Crackerin varmaan scifisuomentajat kääntäisivät "Maailmanrepijäksi" tai johonkin siihen suuntaan, mikä, btw, kuulostaa aika siistiltä.) Protosseihin jo alkuperäisen StarCraftin aikaan ihastuneena odotan innolla, että pääsen listimään satojen sarvekkaiden örrimöykkyjen laumoja hillittömillä superaseilla. Arrrr!

Sellaista tällä kertaa, välillä on kivaa olla pelifriikki. :> Jatkoa odotellessanne voitte ehdottaa mulle tekemistä kesäksi, ainakin te, jotka olette galtsuun rekisteröityneinä. Jos ette ole, niin voitte ehdottaa tännekin.

Heppa täydessä ravissa on kaikkein raainta voimaa

"söpöt hiukset!"
"haista paska"

Heippa taas, stalkkerit. On tässä viime aikoina ollut monasti aikomuksena ryhtyä kirjoittamaan taas jonkinsortin blogimerkintää (muutama sananvapauteen liittyvä aihe olisi ollut, samaten muuan patsaskiistasta jotain), mutta tavallaan en ole oikeastaan edes ehtinyt - koulua varten on nimittäin pitänyt kirjoittaa hirveästi kaikenlaista. Nytpä nuo eivät ole enää edes ajankohtaisia, joten ehkei niistä kannata kauheasti.

Tänään oli kuitenkin kiva päivä. Hyvään päiväänhän minun määrittelemänäni kuuluu yleensä mm:
- Aurinkoa ja lämmintä
- Henkisiltä lahjoiltaan itseni rinnalla kalpenevien verbaalista dominointia
- Kaikenlaisten asioiden häsellystä, joiden toteaa pian näyttävän varsin tyhmältä
- Merirosvopuhetta
- Helsinki
- Erikoisia sattumia

Voisin tosin avautua eräänkin immeisen käyttäytymisestä, mutta en kyllä taida jaksaa. Varsin pikkujuttu. Sen sijaan voisin vähän ihmetellä näitä Helsingin viisuhulinoita. Tämä suuresti kehuttu Helsinki Party kun tuntui - ainakin kun itse Helsinkiin joskus seitsemän aikoihin saavuin - tarkoittavan lähinnä sitä, että joka puolella pääkaupunkiamme kaikui joko kotimaisia iskelmiä tai kansanmusiikkia. Öö, jee? Tätä oli höystetty mm. afrikkalaisella Teräsmiehellä ja kiinalaisilla lohikäärmeillä. Näin ollen päädyin loppujen lopuksi tuottamaan itse ohjelmaa Espalle joidenkin hippityttöjen kanssa. Jongleeraus on kivaa ja saimme fanejakin.

Kaiken kaikkiaan tykkään nyt tästä, kun alkaa taas olla kesä. Rupesin tossa mietiskelemään, että jos katsoo taaksepäin, ni mä olin ehkä ainakin siihenastisen taaperrukseni henkisellä huipulla - as in, mulla oli itsetunto korkeimmalla, eniten motivaatiota tehdä asioita ja yleensäkin vain pirtein olo - joskus ysiluokan loppupuolella ja ehkä siinä kesällä. Siitä jotenkin mentiin taas tasapaksun turaamisen ja tylsäämisen myötä ensimmäisen lukiovuoden ajan lievää alamäkeä, mutta nyt alkaa taas pikkuhiljaa olla sellainen olo että jaksaa vähän kiinnostaakin asiat, mitä nyt vieläkin välillä tulee varsinkin koulussa se fiilis että homma kiertää kehää. Mitä ilmeisimmin mä sitten kärsin tästä ns. kaamosmasennuksesta. Nyt kun on taas valoisaa ja lämmintä ja viitsii lähteä vaikka pihallekin hyörimään ilman mitään sen kummempaa syytä, näkee ja tulee tehtyä paljon enemmän asioita.

Niinpä niin, sitten voisi taas ehkä koettaa kirjoittaa jotain hyödyllisempääkin. Mun pitäisi esimerkiksi tehdä stoori Korsosta. Toisaalta tykkään siitäkin, että on jonkinsorttisia deadlineja ja tietty "pakko" saada hommat hoidetuksi - edes jonkinlainen vastuuntunne on välillä hyvästä. Valitettavasti se myös tarkoittaa sitä, että tarttisi vähän tehdä työtä projektien eteen. Noh, eiköhän se tästä.

Joo tuota, ei mulla muuta kai tässä tänään, kunhan annoin taas vähän tajunnan virrata. Palataanhan asiaan kun on enemmän oikeaa inspistä ja yhteiskunnallisia epäkohtia, joista avautua. Momooi.

Den glider in

"haa lävistän sinut valomiekallani"

Heleijaa taas kaikille. Nyt on palattu arkeen jälleen yhden lomailun jälkeen, joita tälle kevätkaudelle tuntuu pakkautuneen yhteen läjään melkoisesti. Vappu oli, työväen ja opiskelijoiden vuoden kohokohta. Sorron yöstä vappuaattopäivän ajaksi nousseiden ja seuraavaksi yöksi Esplanadin kivetyksille jälleen vajonneiden työn orjien touhua seuratessa ymmärsi taasen, miksi proletariaatin diktatuuri ei sitten lopultakaan oikein itänaapurissamme aikoinaan toiminut. Mutta ei se mitään - kun suomalaisilla Lapin tuntureiden Kulta virtaa, on ihmisillä hilpeä meininki ja kaikki keskenään kavereita. Ja mikäs sen hienompaa.

Tämä pahainen sininen pallerommekin muistutti jälleen pienuudestaan, tällä kertaa esimerkiksi sijoittamalla allekirjoittaneen keskelle Kaivopuistoa hieman ennen puoltayötä kuuntelemaan kommentteja omasta galleriapäiväkirjastani sitä lueskelleelta pohjoisen asukilta. Niin, kukaanhan näitä ei oikeasti lue, aivan. Pitäkää siis lapset mielessä, etteivät viisaat tädit kukkahatuissaan puhele lämpimikseen kun kehottavat teitä olemaan tarkkoja sen suhteen, mitä kirjoitatte - se tuleva työnantajanne on taatusti lukenut blogianne, siitä ei ole epäilystäkään. Tai jos ei olekaan, niin ainakin hän googlettaa sen välittömästi saatuaan hakemuksesi kouraansa.

Noh, se siitä - palatkaamme humalaisiin ihmisiin jälleen kesäkuun alussa. Kansan krooninen humalatila ei tosin siinäkään välissä häviä mihinkään, sillä nyt väen humalluttaa aina tasaisesti vuoden väliajoin saapuva lätkähuuma. "Ihanaa, leijonat, ihanaa" -huudot kaikuvat kapakoissa, aina siihen saakka kun jellonan hampaat tutuksi tulleeseen tapaan tylsyvät keltapaitaisen kolossin patjoihin. Sitten onkin aika kaivaa naftaliinista se rakas rakeileva kuvanauha kahdentoista vuoden takaa ja kaihoten muistella Suomi-neidon suurinta hetkeä. Muulloin sitten onkin tolppien takaa hyökännyt jos jonkinlaista körmyä.

Urheiluhulluus yleensäkin menee minulta vähän yli hilseen. Tai ei ehkä urheiluhulluus - kyllä sen vielä tajuaa, jos joku haluaa hölkätä itsensä lasarettiin jossain pururadalla, siinä kun sentään tekee itse jotain. Penkkiurheilua ja tällä hetkellä varsinkaan jääkiekon MM-kisoja en sen sijaan käsitä.

Siellä kuulemma tällä kertaa Suomi voitti Sveitsin. Tuota - jee? Tarkoittaako tämä nyt sitten että meikäläinen tämän jalon kansakunnan jäsenenä on kovastikin paljon parempi ja kauniimpi kuin torvensoittajat Alppien keskeltä? Vinkki, valopäät: ei tarkoita, eikä tarkoita että tekään olisitte. Ne jäällä olleet miekkoset sitä vielä teoriassa saattavat ollakin, mutta kun yksikään kotisohvalla lojuva kaljamaha ei siellä hokkarit jalassa ollut löllymässä, ei heikäläisillä nähdäkseni ole mitään syytä asialla juuri ylpeilläkään.

Pahoitteluni, syyllistynpä tässä taas vähän ärhäkän kuuloiseen tekstiin - ei minulla siis sinäänsä ole mitään lätkäfanejakaan (kuten juuri ketään muutakaan) vastaan, mutta itselleni vain koko ajatus siitä, että sen turnauksen voitto olisi jotenkin iso juttu koko viisimiljoonaiselle populalle, tai että minun yleensäkään tästä syystä pitäisi jotain yhteenkuuluvuutta siihen populaan kokea, kuulostaa aika käsittämättömältä.

Katsotaanko lopuksi vielä video?