lauantai 3. helmikuuta 2007

Voi sitä huonomminkin perjantainsa viettää

"mä en enää puhu sun seurassas"
Redmondin pojat löivät taas melkoisen mainoskampanjan pystyyn. Kävimmä Matiaksen kanssa katsastamassa Kampin keskuksen eteen kohonnutta muutaman sadan neliön massiivista telttaa, jolla yritetään epätoivoisesti hehkuttaa Microsoftin uutta Ikkunat Näkymä -käyttöjärjestelmää. Ovella oli tuiman näköinen vartija - itse asiassa varsin monta sellaista - joka sanoi että laukku pitää jättää narikkaan ja sisällä oli tietsikoita ja jostain syystä muuten myös esimerkiksi keisari Pirk.

Ihan mieletön vehje se Vista. Ainakin yhdellä testikoneista aivan syntisen hidas, jopa ilman niitä hehkutettuja läpinäkyvyyksiä sun muita mielettömiä innovaatioita, jotkahan esmes Linux-maailmassa on nähty jo muutamat vuodet sitten. Kaikkein tajunnanräjäyttävien feature oli kuitenkin ylivoimaisesti MICROSOFT LIVE CAM, toisin sanoen veppikamerasofta, jossa näkyvään kuvaan saattoi lisätä kaikenlaisia mahtavia EFEKTEJÄ, kuten esimerkiksi staattisen kuvan jäniksestä (ei pienintäkään animaatiota) kököttelemään kuvan alalaitaan. Henkilökohtainen suosikkini oli Star Warsista tutut keisari Palpatinen käyttämien tapaiset VOIMASALAMAT. Katsokaa nyt:
Photobucket - Video and Image Hosting
Tämän jälkeen ei liene yksinkertaisesti mahdollista jättää sitä ostamatta. Varmaan ostettava ihan Ultimate. Sisälsi yksinkertaisesti lyömättömiä ominaisuuksia.

Toktok. Minusta on tullut viime aikoina nykytaiteen ystävä. Kiitos siitä kuuluu koulustamme löytyville nykytaideteoksille, joita ovat jollain kurssilla vääntäneet. Erityisiä suosikkejani on kaksi: toinen on niin kutsuttu aggrelaatikko, jota saa murjoa nyrkeillään ja kuvitella siihen tilalle jonkun taulapään naaman. Itse kuvittelin siihen kertaalleen niin pahan taulapään, että survaisin sitten nyrkkini ihan läpi koko lootasta ja suoraan takana olevaan seinään, mikä sai hieman rystyset punottamaan. Hieno keksintö silti, ehdottomasti. Toinen suosikkini lienee teos, jonka nimeä en muista, mutta taidepiirien ulkopuolella se tunnetaan riippukeinuna. Luultavasti tulen tämän teoksen parissa viettämään aikaa jatkossakin enemmälti, vaikutti nimittäin ihan lokoisalta nukkumapaikalta.

Mitenkään haluamatta ketään painostaa voisin myös kehottaa arvoisia IRKKAAVIA stalkkereita liittymään presidentinvaalikampanjani yhteisöön. Tarvitsen nimittäin vielä kolme kannattajaa ohittaakseni kannatusluvuissa "samankaltaisissa yhteisöissä" kummittelevan luuseri-Löömanin (nevahööd, joku pelle). Timo Soinikin olisi ihan realistinen kiinniotettava, siihen tarvitsisi 23 uutta tulevaa äänestäjää. Ehdokkaaksi pääsyyn tarvitsisikin sitten enää vajaat 19 970 lisää, että saisi tarpeeksi allekirjoituksia siihen valitsijayhdistyshommelijutskaan. Varsin realistinen tavoite siis.

Voisin muuten myös vielä jo perinteeksi muodostuneesti kertoa tiivistetysti perjantaistani, siis muutakin kuin alun Vista-raportaasit. Kampin keskuksesta löytyi uusi paikka (kun päätettiin katsoa miksi ihmeessä sinne meni niin paljon ernuja) jossa oli lasinen seinä ja vessoja. Siellä oli hissi, jolla pääsi parkkihalliin jossa oli Las Ketchupia soittava ilmainen tärisevä leikkiautohärveli - miksi niitä kutsutaan? - ja kaiuttimia joista soi linnunlaulua. Soitimme myös Kauniille Joonaksella ja sanoimme tulevamme kylään, Kaunis johon Joonas sanoi että ettepäs tule, ja menimmekin Espooseen. Espoossa oli joku battlefield-mies joka ei tiennyt missä on BILEET, joten hän soitti kavereilleen ja kysyi missä on BILEET. "Parkissa" oli kuulemma hyvä meno. Menimme "parkkiin". Ovella luki että Nooan parkki, mitä ilmeisimmin paikka siis oli joku seurakunnan kerhotalo. Siellä oli raju meno ja paljon ristiinnaulittuja ihmisiä. Sieltä pääsi Oulunkylään jokerilinjalla ja sieltä junalla Rekolaan, jossa saattoi todeta että bussiaikataulujen tulkinta ei ollut mennyt ihan nappiin, joten hilauduimme Koivukylään ja odottelimme räntäsateessa tovin vielä yhtä bussia. Mahtava reissu.

Ensi kerralla voisin kertoa teille mikä logiikka noihin ns. "aiheisiin" sisältyy. Nyt heihei.