perjantai 27. toukokuuta 2011

Täällä ei ole mitään nähtävää, jatkakaa eteenpäin

Vannoutuneista lukijoistani tarkkasilmäisin on saattanut havaita, että tämä blogi on viime aikoina ja jo hetken ennen sitä ollut sangen kuollut. Vieläkin tarkkasilmäisempi on kenties omin voimin pistänyt merkille, että olen sittemmin jatkanut blogin kirjoittamista toisaalla, mutta sille ensimmäiselle väijyjälle tiedoksi: uusi blogini Valtakunnan vuoksiaalloilla elää voi paksusti osoitteessa http://iki.fi/arto.kekkonen/blogi/. Suuntaa siis sinne, mikäli haluat lukea kirjoituksiani jatkossa.

Keskittymishäiriöisemmille sekä muuten vain kiireisemmille seuraajilleni tarjoilen maistiaisia maailmastani myös Twitterissä. Lähinnä mielenkiintoisia linkkejä jaan ja kommentoin niin suomeksi kuin englanniksikin.

Tämän blogin tekstit säilyvät täällä varmaankin ainakin toistaiseksi, mutta saatan jossain vaiheessa poistaa ne näkyvistä. Hukkaan en niitä silti heitä, vaan arkistoin ne taatusti johonkin ja laitan mahdollisesti näkyviinkin.

Kuulemiin!