Pessimistisen universumin kulmakivi vastine maallisille mekaniikan peruslaeille on herra Murphyn (tai Finaglen, tai Sodin, tai miten haluatte) nimeä kantava, lähes rikkumattomaksi todettu luonnonlaki, jonka yleensä mielletään julistavan kutakuinkin "jos jokin asia suinkin voi mennä ihan päin männikköä, se aivan satavarmasti kohkaa sinne talla pohjassa." Eilissäpäivänä sain jälleen todistaa lain paikkansapitävyyden.
Pohjimmiltaan optimistina - joskin pessimistisyyden mörköä vastaan satunnaisesti kamppailevana sellaisena - tulin kuitenkin todenneeksi, että oikeasti Murphyn laki on itse asiassa kaikkeamuuta kuin pessimistinen.
Useimpien lähteiden mukaan insinööri Edward Murphyn tokaisu, jolla Murphy kuvasi erästä alaistaan ja josta laki sittemmin on johdettu, kuului nimittäin kutakuinkin näin:
If that guy has any way of making a mistake, he will.
Oikeammin Murphyn laki siis kuuluukin: "jos asian voi tehdä monella tavalla, ja yksi niistä johtaa täyteen katastrofiin, niin joku tekee sen juuri niin". Tilanne ei olekaan siis niin toivoton, sillä maailma ei olekaan enää paha, sen pinnalla taapertavat ihmiset vain hieman onnettomia. Asiat menevät ihan kivasti, jos säädöt tarkistetaan ja mokat korjataan. Ihmisillä siis on mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja estää niitä menemästä pieleen.
Niin yleiseen, väärään kuin oikeaankin näkemykseen Murphyn laista kuuluu olennaisesti se, että ihmisillä on tavallisesti myös käsitys siitä, mikä voisi mennä pieleen, ja sitä pidetään jopa todennäköisenä. Kukaan ei vain jaksa tehdä asian hyväksi mitään. Tavallisimman "maailma mäjäyttää teräskärkisellä maiharilla takaraivoon" -näkemyksen muotoilisinkin laiksi (voitte nimetä sen mukaani, jos haluatte) oikeastaan näin:
Jos on odotettavissa, että tapahtuu jotain, mikä on henkilön kannalta haitallista tai epäsuotuisaa, niin se takuuvarmasti tapahtuu, ainakin mikäli henkilö ei tee jotain asian hyväksi. Ja äkkiä.
Kutakuinkin tästä oli kyse edellisessäkin kohtaamisessani kyseisen kosmisen vakion kanssa. Liiallinen pessimismi onkin omituisen yleinen tauti, sillä useimmiten ihmisillä olisi mahdollisuus vaikuttaa asioiden kulkuun, niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa. Valitettavasti valtaosa ihmiskunnasta tuntuu koostuvan pohjimmiltaan pessimisteistä.
On huvittavaa seurata ihmisten ärhentelyä sujumattomista asioista. Siihen törmää muun muassa aina koeviikkoisin, kun ihmiset paniikin vallassa vääntävät lunttilappuja luokkiin käpistellessään. Kun lukion tokaluokkalainen angstaa kuolevansa kun ei osaa ja on vaikeeta, on looginen vastaus toki jotensakin "no mikset opetellut?" Useimmat osaavat, jos vain oikeasti opettelevat. Jos taas ei opettele niin, no, sitten ei ilmeisesti oikein kiinnostanut. Sekin on minusta ihan okei, mutta sitten ei kannata suotta murehtia. Kun juna ei tule ajallaan ja sen takia myöhästytään työhaastattelusta, "olisihan se pitänyt arvata" - mutta jos kerran on oikeasti elintärkeää olla ajoissa, niin miksei oteta sitä vartin aiemmin lähtevää junaa?
Näin myös yhteiskunnassa. Aina eduskuntavaalien alla noin joka kolmas telkkarin ääressä värjöttelevä suomalainen naama mutrussa mumisee, että "ei äänestämällä voi mihinkään vaikuttaa". Kollektiivinen pessimismi saa noin 33% äänioikeutetuista jäämään sohvan pohjalle. Joukon yhteinen vaikutusvaltahan olisi toki huomattava. Järkeviäkin argumentteja yksilön vaikutusvallan vähäisyydelle voi toki ladella, mutta aniharvalle niitä suoltavalle tulee mieleen yrittää mitään vaaliuurnille vaihtoehtoistakaan keinoa: politrukkien hätyyttelemistä sähköpostilla tai läähätyspuheluilla, yleisönosastoja, itse vaalityöhön osallistumista, tahi mitään. Eipä edes blogata. Ehei, sen sijaan vaan marmatetaan että "tulee se porvarihallitus kumminnii", ja niinhän se tuleekin.
Mittakaavaa yhä ylemmäs hilatessa sama pätee vielä vaikkapa ilmastonmuutoksesta puhuttaessa. Siitä verrattain moni sentään on jotensakin huolissaan, mutta kulman takaisesta kioskista haetaan nakkipaketti kuitenkin autolla, kun "vittuako se mitään auttaa jos yks tyyppi ajaa bussilla".
On toki omanlaisensa kosminen vakio sekin, että välillä tulee kalossista kaaliin vaikka miten vääntäisi, ovathan jotkut asiat oikeastikin kiinni jostain ihan muusta. Ei se silti ole mikään syy jättää asioita sikseen tai jonkun muun kontolle, sillä hyvin usein valta on potkun vastaanottajalla. Loppujen lopuksi siinäkin vaiheessa, jos maailmanparannus osoittautuu epäonnistumiseksi ja palmupuu kasvaa olohuoneen lattiasta läpi, minusta olisi kiva ajatella että "yritinpäs sentään jotain". Myönnettäköön toki, että tästä periaatteesta luisutaan usein.
