Teilatkaa Yle-maksu, säästäkää Yle

Suvi Lindén, viestintäministeri Jyrki Kataisen (vaikkakaan ei ehkä kansan) armosta, teki vaihteeksi verrattain hyvän päätöksen ja törppäsi Yle-maksun toistaiseksi ja jättää asian näin ollen seuraavan hallituksen läpi runnottavaksi.

Vaikka vaara näyttää siis toistaiseksi olevan hetkellisesti ohi, nyt on entistä enemmän syytä olla skarppina: vajaan vuoden päästä pidettävissä eduskuntavaaleissa ratkennee Yle-maksunkin lopullinen kohtalo. Pitäkää korvat höröllä sen suhteen, mitä ehdokkaat asiasta puhelevat.

"Verrattain hyvä" Lindénin päätös oli sikäli, että Yle-maksusta olisi ollut syytä luopua kokonaan - ja ryhtyä kehittelemään tilalle jotain parempaa. Kansan ja eduskunnan parissa laajamittaista närää ei kuitenkaan ole aiheuttanut ensisijaisesti niinkään se tosiseikka, että Ylen toiminta täytyy rahoittaa, vaan pääasiassa rahoitustavaksi kaavaillun Yle-maksun monenlaiset epäkohdat, joita en enää tässä jaksa alkaa listata.

Sen sijaan totean, että Yle-maksua vastustavana mutta Ylen toiminnan jatkumista erittäin suotavana ja tärkeänä pitävänä minua on ajoittain melko raskaasti ärsyttänyt Yle-maksun tiimoilta käydyn keskustelun luonne. Joka ikinen Yle-maksua käsittelevä ketju joka ikisellä forumilla täyttyy välittömästi vaatimuksista Ylen lakkauttamisesta, ja ilmeisesti jonkinlaiseksi Yle-maksun vastustajien pesäpaikaksi aikoinaan suunniteltu mediamaksu.info-saittikin sisältää oikeastaan vain äkäisen Yle-vastaisen manifestin.

Väitökset, joiden mukaan Yle ei kiinnosta ketään tai on muuten vain turhake nykymaailmassa, ovat nimittäin puutaheinää. Finnpanelin mittausten mukaan Ylen televisio-ohjelmat oikeuttavat nimittäin katsojamäärissä mitattuna itsensä aika hyvin: esimerkiksi viime viikolla viidenkymmenen katsotuimman ohjelman listalle pääsivät paitsi itsestäänselvät Ylen uutiset ja sää, myös muun muassa mainio kotimainen komediasarja Mooseksen perintö, ajankohtaisohjelma A-studio, itsepintaisesti suosionsa säilyttävä Kotikatu, ja jopa sellainenkin ohjelmahirvitys kuin Tartu mikkiin. Hannu Niemisen ja Mervi Pantin Media markkinoilla -teoksesta repäisemäni tilaston mukaan Ylen osuus television katsojista oli itse asiassa vuonna 2007 likimain puolet, suurimman kaupallisen kanavan eli MTV3:n kerätessä vasta 26% katsojista. Tehtävä johtopäätös on melko selkeä: Ylen ohjelmilla on kysyntää, sanoivat vastustajat mitä tahansa.

Tältä pohjalta on yritetty ehdotella Ylen muuttamista mainos- tai maksukorttirahoitteiseksi. Ehdotuksilla on kuitenkin ongelmansa, sillä katsojat eivät ole markkinoiden kannalta tasa-arvoisia. Ainakin mainosrahoitteisuus tuhoaisi Ylen nykymuodossaan: vaikka Maalaiskomedia kerääkin huomattavan yleisön, onko tuo yleisö riittävän maksukykyinen ja johdateltavissa oleva, että mainostajat ovat halukkaita maksamaan apajille pääsystä? Tai entä jos se ei keräisikään - olisiko parempi kuitenkin ostaa tilalle jenkeistä tosi-tv:tä, joka riskittömästi kerää ainakin jonkinlaisen yleisön? Samankaltaisia ongelmia on maksukorttirahoituksessakin, ja sitä paitsi, maksaisiko kukaan esimerkiksi Elävän arkiston kaltaisesta palvelusta kanavapakettinsa yhteydessä, vaikka olisikin sitä mieltä, että on välillä hauska kuunnella esimerkiksi Ahti Karjalaisen tankerointia ETYKin avauspuheenvuorossa?. On järkevintä, että tarjolla on kaupallisten toimijoiden ohella myös markkinoista riippumaton julkisesti rahoitettu media. Ylen julkisen palvelun sisältöä on toki aika ajoin syytä puntaroida.

Joka tapauksessa Ylellä on yhä merkitystä skandaalinhakuisten juoruaviisien, tabloidilehtien ja tabloidisoituvien "laatulehtien", listajumputusta luupittavien radioasemien ja tosi-tv:llä kyllästettyjen televisiokanavien maailmassakin. Minusta median alusta asti tärkeänä pidettyä sivistävää tehtävää ei kannata nykyäänkään unohtaa, eikä sokeasti luottaa siihen, että kaupallinen media kykenee yksin hoitamaan vallan vahtikoiran pestin tehokkaasti ja puolueettomasti.

Pääasiassa olen tässä tekstissä pyrkinyt ilmaisemaan, että Yle-maksusta rähistäessä olisi mielestäni syytä erottaa toisistaan Yleen itseensä sekä pelkkään Yle-maksuun kohdistuva kritiikki, ja keskittyä yksinkertaisesti maksun kaatamiseen. Muuten erilaisilla näkemyksillä varustautuneiden ihmisten voi olla vaikea kokea asiaa täysin omakseen.

Minä muuten kannattaisin sitä budjettirahoitusta.