Bensakanisterilla kiistat ratkeavat

mikä ihmeen lepakkoluola tuo on

"Mullehan ei mitkään vitun proletaarit kukkoile, perkele", tokaisi Turun kaupunginjohtaja istuksiessaan paikallisen rakennusyrityksen toimitusjohtajan kanssa oluttuopillisen ääressä kantapubissaan.

Eikä, perkele, kukkoilleetkaan: "kiistelty" puutalo paloi Turun keskustassa, tietää Iltalehtikin kertoa. Tässä tapauksessa "kiistelty" vaikuttaisi tarkoittavan, että talo on koettu historiallisesti arvokkaaksi ja suojelemisen arvoiseksi, eikä aikomusta raivata pytinki maan tasalle modernin betonikolossin tieltä ole nielty aivan mukisematta.

Jonkinlainen hassu taipumus "kiistellyillä" pytingeillä tuntuu yleensäkin olevan roihahtaa siinä vaiheessa, kun sikariportaan sukset on menneet ristiin ja molemmat maanneet ojan pohjalla korvat huurteessa muutaman vuoden. Onneksi sattuma auttaa usein päätöksentekijöitä viemään päätökseen suunnitelmansa, jotka eittämättä ovat kansan omaksi parhaaksi, vaikka raukat eivät ihan täysin tajuakaan miksi keskelle Helsinkiä pitäisi rakentaa reilulla sadalla miljoonalla eurolla paikka jossa voi kuunnella huonoa musiikkia. IRCQuotes muistaa vielä erään huvittavan yksityiskohdan taannoisen Siperian palamisen uutisoinnista. Senkin olivat muuten jotkut ryökäleen anarkistiraggarit vallanneet.

Hunis 1 ei tosin luonnollisestikaan ole julkaisuna mitenkään puolueellinen, vaan yksinkertaisesti toteuttaa pyhää tehtäväänsä paholaisen asianajajana, koska minun nähdäkseni virallisen totuuden pienimuotoinen kyseenalaistaminen on vain tervettä. Turun pytingin palosta on rehellisyyden nimissä sanottava, että uskoakseni häkkyrän joskus livenä nähneenä en kokenut tarpeelliseksi sitä maailmanperintölistalle ehdottamaan. Makasiinitkin paloivat loppujen lopuksi vahingossa, jos uskomme offikiaalia tiedotusta - ja miksemme uskoisi? - vaikka niiden polttajiksi tiedettiinkin jo liekkien vielä roihutessa ne sankaria leikkivät hupsuterroristit, joilta luulot vielä joskus otetaan pois.

Syvällisesti blogeista. Syvältä.

klaava, niin me lähdetään kotiin. kruuna, niin me jäädään tänne metsään, elellään täällä seuraavat viisitoista vuotta jäniksiä syöden ja palataan risupartaisina ihmisten ilmoille ja saadaan kuulla, että äiskä haudattiin viikko sitten

"Haha, repesin tolle yhdelle.." ja "ihan paska, ei naurattanut yhtään" ovat tähän saakka olleet yleisimmät kommentit, joita olen kirjoittelustani saanut. On jo pidempään tehnyt mieli tokaista, vaan en ole jaksanut: jos tätä lukiessasi jompi kumpi, ennen kaikkea jälkimmäinen, mieleesi juolahtaa, niin hae honkkarista pätkä narua ja keksi sille käyttötarkoituksia. Kyseisenlainen kommentointi kertoo lähinnä blogin pointin menneen ohi ja on omalla tavallaan oikeastaan loukkaavaakin.

Mä olen ihan liian tylsä minkään huumorin vääntämiseen. Jos joku on blogista elämäänsä iloa saanut, se on tietysti tavallaan ihan hienoa. Toisella tavalla ei, koska se kertoo aika surkeasta elämästä. Niin tai näin, mä en yleensä pyri hauskuuteen, vaan kirjoitan asioista, jotka koen mielenkiintoisiksi. Tai tärkeiksi. Tai asioista jotka jotenkin koskettaa mua. Saatan minä kirjoittaa asioista jotka koen hauskoiksikin. Lyhykäisyydessään: minä kirjoitan, koska sattuu huvittamaan.

Tällä filosofialla jo hävyttömän kauan väännössä ollut blogiprojektini lopultakin muutama päivä sitten liittyi Blogilistalle ei kenties uuden, mutta ainakin uljaan nimen voimin. Osoitteessa se on kummitellut Blogger-inkarnaation alusta alkaen, ja nyt blogi on myös virallisesti nimeltään Hunis 1. Muut vaihtoehdot, kuten viime metreillä päähäni pälkähtäneen "Viimeisen sanan" hylkäsin liian mahtipontisina. "Hunis 1" ei nimenä vingu vakavastiotettavuutta poliittisena kommentaattorina tai kiinnostavuutta tieteellisenä julkaisuna, eipä edes väitä olevansa hauska. Se viittaa yksinkertaisesti siihen rakennelmaan, josta noin puolet tästä bittisaasteesta ilmoille tuprutellaan, ja sen alla on helppo jatkossakin kirjoittaa vähän mistä sattuu.

Mua täräytettiin vähän toista viikkoa sitten kysymyksellä, joka varmaan saisi aidon kovaksikeitetyn "kansalaisjournalistin" räjähtämään ylimieliseen naurunremakkaan: "Miksei sulla ole Livejournalia?" Siksi, että mä kirjoitan tänne - ja tänne kirjoitan osittain siksikin, että mun käsitykseni mukaan Livejournaliin kirjoitellaan lähinnä kun jätkäfrendin kanssa tulee bänät kolmetoistavuotissynttäreillä ja kirjastokortin kulma punertaa jo. Totuus kuitenkin on, että kysymyksessä olivat lähtökohdat hiukan vinksallaan, ja Livejournaliin kirjoittelu on käynyt mielessäkin.

Vaikka niin varsinainen aihepiiri kuin tietty tyylilajikin ovat Hunis 1:ltä ainakin tähän asti puuttuneet, kirjoittajan elämänmenoon ei ole suuremmin kajottu. Minä tavallaan miellän nettipäiväkirjan ja blogin eri asioiksi - ainakin omalla kohdallani. Blogissa päivittäisessä elämässä vastaan tulevista asioista saatetaan puhua, jos niistä voi poimia esille joitakin yksittäisiä mainittavia asioita. Tsiksibisnekset ja viikon tapahtumien kertaus kuuluvat nettipäiväkirjan puolelle.

Blogilistalle liittyminen vähentänee kirjoittamattomasta säännöstä poikkeamisten määrää entisestään, sillä se tuo Hunis 1:lle luultavasti ainakin kourallisen (uusia) lukijoita satunnaisten klikkausten takia. Merkityksettömiä sattumuksia ja hajanaisia hajatelmia varten perustinkin jo tilin sattumalta aiemmin päivällä vastaan tulleeseen Jaikuun. Se on kuitenkin mikroblogi, eikä siis sovellu järeämmän luokan tilityksille erityisen hyvin, joten varsinaisen nettipäiväkirjankin voisin vielä jossain välissä pitää pystyyn. Alun perin ajattelin Hunis 1:n sekoitukseksi päiväkirjaa ja kanavaa ajatusten julkituonnille, mutta juoni ei selvästikään ole toteutunut.

Tuntemattomat stalkkerit eivät tosin sinäänsä pelota. Live- ja Suurimmasta jormasta sun muista tutut "Friends Only" -lätkät ovat yleensä minusta tuntuneet vähän typeriltä. Minä koen sanottavani harvoin sellaiseksi, joka pitäisi kuiskutella salaa pimeässä. Jos asia on sen luontoista, ettei sitä voi julkisesti lausua, sitä ei minusta ole järkeä kirjoittaa nettiinkään. Kuitenkin on myönnettävä, että lukijakunnan rajaamisessa on pointtinsa. Yleisemmin kylläkin kai rajataan ulos se luokan ylimielinen idiootti, kuin kaveriporukka sisäpuolelle. Nettipäiväkirjan pidossa olisinkin lähinnä kiinnostuneempi pakottamaan tietyt ihmiset lukemaan juttuja, kuin estämään väkeä lukemasta niitä - oikeastaan se olisi siis tämän blogaamisen vastakohta, nyt kun en juurikaan välitä lukijoista. Moinen taas on jo huomattavasti vaikeampaa. Odotamme jännittyneinä ongelman ratkeamista.

Niin tosiaan, savon murre on aika ihkun kuuloista. Pikajunatkin ovat ehkä sittenkin InterCityjä mukavampia. Rämiseehän ne ryökäleesti, mutta ainakin niissä on jalka- ja tavaratilaa. Ja jos Moskova-niminen bändi koskaan saavuttaa maailmanmainetta, mun välinearvoani kuvaava käyrä hyppää kaavion ulkopuolelle kun voin järkätä vesikauhuisille fanitytöille tapaamisia idoliensa kanssa. Lainasin nimittäin Pasilaa fanittavalle bändin jäsenelle kännykkää.

Think of the children!

mä olin oulussa keikalla ja siellä oli tällainen koskenkorva-niminen kaveri joka varasti kaikki tavarat

Suomessakin säädettiin noin puolisentoista vuotta sitten laki, jonka mukaan Internet-palveluntarjoajille tyrkytetään poliisin toimesta lista "lapsipornosivustoista", jotka nämä voivat sitten blokata ja estää päätymästä käyttäjiensä viattomille silmille. Tuolloin lain hieman kyseenalaisemmista käyttötavoista kirjoiteltiin blogosfäärissä ja uutissivustoilla paljonkin, ja näemmä käsittelin hyvin pikaisesti sitä itsekin tuolloisessa hajatelmapäiväkirjassani. Jokainen vähänkään aivotoimintaa omannut tajusi tietysti jo silloin, mitä jutusta seuraa. Viimeistään nyt sen pitäisi olla selviämässä hitaammillekin.

Ensimmäisen askeleen paremman Internetin rakentamisessa sekä nettikansan pelkojen toteuttamisessa tosin ehti nenämme edestä ottaa armas isoveljemme Ruotsi. Todettuaan, ettei torrent-sivusto Pirate Bayta saada kunniallisin keinoin alas - johtuen pääasiassa siitä, että sivuston kutale toimii täysin laillisesti - paikallinen miliisi vetäisi koppalakistaan lapsipornokortin. Varsin ymmärrettävistä syistä tapaus on herättänyt huomiota, varsinkin kun tapauksen taustoilta on alkanut paljastua kyseenalaisempiakin detaljeja.

Uusi uljas mahdollisuus Internetin sensurointiin (Ruotsissa lapsipornolistat tulivat käyttöön vasta pari kuukautta sitten) löysi siis saman tien väärinkäyttäjänsä. Kun maailman suurin piraattisivusto päätetään yht'äkkiä yllättäen julistaa lapsipornon levityskanavaksi ja sinne pääsy sen myötä estää, todellisia motiiveja voi kukin arvailla itsekseen.

Itse en rehellisesti sanottuna pysty käsittämään, miten nettisensuurin mahdollistava laki on kummassakaan mainituista Pohjoismaista edes voinut mennä läpi. Täydellisesti yli hilseen minulta menee itse asiassa yleensäkin se, että kukaan vähänkään järjissään oleva edes kannattaa sensuuria. Pirate Bayn ounasteltu blokkaaminen on päivänselvästi musiikki- ja leffateollisuuden sponsoroima veto, jopa poliittinen. Filtteröinnin käyttämistä poliittisiin ja henkilökohtaisiin tarkoituksiin väitetään tapahtuneen jo aikaisemminkin. Sananvapauden rajoittamisen ja sensuurin tielle lähteminen vie aina kaltevalle pinnalle, jolta on mahdoton päästä pois, jos heti alkuun ei ponnistella tarpeeksi. Harppaus piraattisaitin estämisestä oppositiopuolueen pyyhkimiseen ruuduilta on tietysti pitkä, mutta lopulta vain rajallinen määrä hiirenaskelia.

Minä en ole erityisen vankka rajoittamattoman tiedostojen kopioinnin kannattaja. Hyvin kriittinen ylhäältä tulleiden rajoitusten suhteen kylläkin. Tämä on taas yksi niistä vaiheista, joissa kansan sankempienkin massojen pitäisi ymmärtää tosiseikat, vaikka Internet, jota liki jokainen tällä maailmansuunnalla kutakuinkin päivittäin nykyään käyttää, niin jotenkin kovin etäinen ihmisille tuntuu olevankin.

Valitettavasti pyhää oikeuttaan ladata uusimmat leffat ilmaiseksi puolustavat kersat tekevät jälleen itsestään pellejä ja siinä sivussa kaikkensa kääntääkseen kansan mielipiteen itseään vastaan. Sehän heillä on tapana.

Homot on sairasta väkeä

"onko teillä jotain sellasta sarjista jossa on apinan kuva?"

Huhhahhei, ei ole tämä tahti päässyt näin kesällä päätä huimaamaan kyllä vieläkään. Kesäkuussa vain yksi blogitus, tähänastinen surkeusennätys oli se. Toivomme parempaa heinäkuuta, mutta saapas nähdä. Viimesin oli kuulemma huono. Harmi.

Oli itse asiassa tarkoitus saada tässä viikonlopun aikana jotain aikaiseksi, mutta se nyt sitten jäi, kun perjantai- ja lauantai menivät lähinnä Tuskan porteilla kärvistellessä (ja se, mikä ei, wiillellessä) ja sunnuntai, jolloin en alun perin ajatellut jaksaa mitään, sitten jossain Alppipuistossa ihmetellessä. Joten sepä siitä.

Joo mutta, vanha tuttu Suomi Jeesukselle -bussi tuli siis jälleen kerran vastaan ja sain heiltä varsin valaistavaa luettavaa homoista. Muuta en jaksa oikeastaan nytkään raapustaa, mutta tämä sarjis oli niin viehättävä, että päätin skannailla sen teitäkin varten, siltä varalta että lukijoissa sattuu vaikkapa homo-tv-ohjelmien uhreiksi joutuneita olemaan. Olkaapa oikein hyviä, Tuomittu kaupunki! Innostuessani saatan tarjota tästä teille myöhemmin paremmin skannatun version.

"- Loot, anna meille ne miehet! Me raiskaamme heidät!"
"- Veljet, tämä ei ole oikein! Ottakaa minun tyttäreni, neitsyet, heidän sijastaan!"
..täh?